torstai 30. joulukuuta 2010

Uusi vuosi

Viimeiseen muutamaan viikkoon on mahtunut paljon.

Rintasyöpäpelkoa, kun molemmat rinnat täyttyivät kutisevasta ihottumasta. Tämä syövän muotohan on "vanhojen ihmisten" eli vaihdevuosi-iän ylittäneiden tauti. En kuitenkaan lue itseäni kuuluvaksi nuoret ihmiset -kategoriaan koska olen jo 8 vuotta popsinut vaihdevuosilääkitystä muodossa tai toisessa. Onneksi pelko hälveni kun kortisonhoito alkoi tehoamaan ja oireet menivät atopian piikkiin. Näinhän ei pitäisi Pagetin taudissa tapahtua, vaan hilseily jatkuu.

Huolta siskosta, joka joutui perheineen ryöstön kohteeksi joulumatkallaan Miamissa. Kaikki vietiin, paitsi matkalaukut joita lentoyhtiö ei vieläkään ole saanut toimitettua perille vaikka matkaa on takana jo viikko.

Ihana, lämminhenkinen joulu vanhempien ja appivanhempien kanssa. Olin ollut hyvin kiltti ja olen nyt onnellinen lokki-valaisimen, mini macin ja iittalan astioiden omistaja. Maha on vieläkin turvoksissa, eikä konvehtivarasto tunnu loppuvan koskaan.

Takanrakennuksen aloittaminen. Olohuoneen lankkulattiassa on nyt ammottava reikä joka pian täytetään sementillä. Päälle nousee ihanainen uusi minitakka. Joululahja sekin.

Näillä eväillä siis uuteen vuoteen. Olen viimeaikoina miettinyt paljon tulevaisuutta, ja vaikka seuraava lääkärikäynti on jo nurkalla huomaan ajattelevani yhä enemmän tulevaisuuttamme lapsettomana parina. Mielikuva lapsesta hiipuu kokoajan kaukaisemmaksi, en osaa enää ajatella meitä lapsiperheenä. Alitajuntaniko minua suojelee?

Loppuun vielä onnittelut rakkaalleni, ihanalla Makkoselle joka täyttää tänään vuosia. Onneksi olkoon rakas! Muista aina, että olet minun pienen maailmani tärkein ihminen.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Joulutoive

Että jokainen Teistä saisi ensivuonna sen mitä tällä hetkellä maailmassa eniten itselleen haluaa. Oli se sitten plussa, lapsiesitys tai vaikka joulunpunainen auto.

Oikein ihanaa ja rauhallista joulua Teille jokaiselle!

t.Rva.M

tiistai 14. joulukuuta 2010

Otsassani on fal..

Tiesittekö, että tiettyjen hormonien yhdistelmä aiheuttaa kaksi viivaa raskaustestiin, vaikka kohdussa olisi pelkkää ilmaa?
Tiedättekö myös, mitkä hormonit tätä aiheuttavat?

Minä en. Tiennyt kumpaakaan vaikka ensimmäistä osasin toki epäillä.
Mutta voin kertoa että jälleen menivät Makkosilla ainesosat koktailissa kohdalleen, ja kaksi testiä ja kaksi päivää myöhemmin kipitin pitkin jäistä katua labraan verikokeisiin.
"Labra on kiinni, jouduimme sulkemaan sen tänään aikaisemmin".
Miksei lääkäri viitsinyt tätä mainita kun puhuin Hänen kanssaan muutama tunti aikaisemmin?

Lähtete käteen ja kipinkapin nilkkojeni terveyttä uhaten seuraavaan labraan.
"Miksi sinä meille tulit, ja olisit tullut edes aikaisemmin, nyt tämä tulos ehtii vasta huomiseksi iltapäiväksi".
Oi Suomi Suomi, sinä asiakaspalvelun luvattu maa.

Seuraavana päivänä, hullun työpäivän päätteeksi, tunti ennen pikkujoulujen alkuja sain tuloksen. hCG alle 3.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Huh hah hei

Hiukkasen meinasi aamusta huipata. Osasyynä se 9 putkilollista verta jotka luovutin tieteellisiin tutkimuksiin, mutta pahimman polvien notkahduksen kyllä aiheutti niistä syntynyt lasku.
Tuohon rahapinkkaan kun vielä lisätään Makkosen dna testi ensiviikolla... Meillä on jouluruokana kaurapuuroa. Vieraat tuokoot omat voisilmänsä meillä ei sellaisiin ole rahaa.

Huh hah ja hei.

Isosti varpaat kippuralla toivon, että raha ei mennyt hukkaan. Jos vastaus on jälleen "nämä oli kaikki ihan normaaleja" saattaa kirkaisu kuulua ruotsiin saakka.

tiistai 30. marraskuuta 2010

Diagnoosi(n tapainen)

Olin eilen jälleen uudella klinikalla 2h.
Ensimmäistä kertaa alkoi tuntumaan siltä, että ollaan jäljillä.
Tähän asti ei koskaan ole päästy keskustelussa sellaiselle tasolle, että tunnistaisin lääkärin puheista oman kroppani. Minua on aina hoidettu massapotilaana, liukuhihnalta.
"Ai, ei munarakkuloita, no piikitetäänpä vähän hormonia".

Kertaakaan, en ole piikittämisen tuloksena onnistunut luomaan mitään kystaa parempaa.

Eilen avasin jälleen haarani, ja molemmissa munasarjoissani oli rakkuloita. Toisessa 2, toisessa 3.
Ikinä aikaisemmin en ole tähän ihmeeseen törmännyt. Vaikka toki se on tapahtunut, olenhan ollut kahdesti spontaanisti raskaana.
Sain jopa ultrakuvan muistoksi ihmeestä.

Eipä nyt innostuta. Rakkulat eivät ole hedelmöittymiskelpoisia, sillä käyttämäni järjettömän suuruinen estrogenmäärä tappaa ne. Mutta ne olivat siellä! Se oli jo ihme itsessään.

Haastattelun, edellisen lääkärin testitulosten, sekä tämän todella yllättävän löydön tuloksena alustava diagnoosini on "Aaltomaisesti oireileva autoimmuunisairaus". Ilmeisesti reuman sukuinen. Lääkäri arveli sairauden oireilevan hyökkäämällä munasarjojeni kimppuun aina, kun elimistössäni on tulehdus. Tämä voisi olla siis mikä tahansa flunssasta kipeytyneeseen niskaan.
Nyt aloitamme uuden, järjettömän testeissäjuoksukierroksen. Tälläkertaa olen varovaisen toiveikas. En biolapsen saannin suhteen, vaan sen suhteen, että mystinen perussairauteni saisi lopultakin nimen. Ehkäpä nimellinen sairaus olisi helpompi saada kuriin, ja ehkä sen avulla lahjasoluhoidot saisivat todellisen onnistumisen mahdollisuuden. Ehkä.

Pidetäänkö peukkuja? :)

torstai 25. marraskuuta 2010

Lipsun

Kiitos kaikille kommenteista ja tsempityksistä. Vertaistuki on hyvin tärkeää.

Olen alkanut lipsumaan. Pienistä asioista.
Olen lipsunut tupakoimattomuudesta. En pahasti, mutta kuitenkin.
Makkonen kysyi onko järkeä olla polttamatta jos tupakka pelastaa avioliiton? Se oli vitsi. Mutta sen takana oli hitunen totuutta.
Huudan jatkuvasti. Itken kokoajan.
Olen kovin, kovin väsynyt.

Osasyy kaikkeen tähän on myös työni, joka on stressaavaa, ja jonka kanssa vapaa-aikani ei tasoitu. Ei sinnepäinkään.
Vihaan jokaista aamua, jona istun ruuhkassa matkalla töihin.
On työssäni hyvääkin, muuten en jaksaisi edes tätä vähää. Mutta hyvä ei tasapainota huonoa.

Syön huonosti. Paljon paljon makeaa. Tämä on outoa koska en pidä makeasta.
Mässytän iltaisin ja aamuisin turvottaa. Mutta en jaksa välittää. En meinaa löytää välittämiseen syytä.

Minun pitäisi olla onnellinen, mutta en jaksa. Tuntuu kuin onnellisuus vaatisi yrittämistä. Eikä minussa ole yritystä jäljellä.
Minulla on ihana mies, ihana uusi koti, työpaikka ja terveyttä. Ainakin enemmän kuin joillain toisilla.

Mutta minä vain itken ja lipsun

maanantai 15. marraskuuta 2010

Kustannussyistä valo tunnelin päässä on sammutettu

Ei lähtenyt raskaus. Tälläkään kertaa.
Ei vaikka laihdutin 5kg, lopetin tupakoinnin kuukausi etukäteen, ja söin siirtopäivästä lähtien Primaspania. Raskausajan vitamiineja en ole koskaan lopettanutkaan.. Kallis purkki, syön loppuun.

Mielessä pyörii nyt vain yksi ajatus.
Miten Jumalauta maho voi akka olla, ettei onnistu tulemaan raskaaksi edes kahdella priima-alkiolla?

maanantai 1. marraskuuta 2010

Neuvoja kaivataan

Sain labratulokseni takaisin, ja joku "dippidappiduu" arvo oli koholla. Tällä taas voisivat kuulemma selittyä myös menneisyyden keskenmenot. Tulevaisuudessa niitä voi kuulemma yrittää ehkäistä syömällä lasten aspiriiniä tms?

Lääkäri sanoi, että lääkitys aloitetaan vasta kun raskaustesti näyttää plussaa.
Onko tietoa/kokemusta onko jotain haittaa jos aloitan syömisen jo nyt, ennen siirtoa?
Ihan vain oman mielenrauhani vuoksi..

tiistai 19. lokakuuta 2010

Kuvat

Jotain sekoilin Picasassa ja kaikki kuvat blogista katosivat.
Sen sijaan, että liittäisin ne kaikki alusta jatkan tästä eteenpäin siten, etten enää "siivoa" picasa albumeitani.

Tiedoksi vain :)

torstai 14. lokakuuta 2010

Stressinsietokyky

"Stressin hedelmättömyyttä aiheuttavista vaikutuksista ei kuitenkaan ole näyttöä joitakin harvoja tapauksia lukuun ottamatta." -fertility.com-

Olen ollut tupakoimatta nyt 18 päivää. Olen laihtunut +-0kg, mikä lienee ihan hyvä edellisen huomioonottaen, vaikkakin silti pettymys. Myimme asuntomme, ja odotamme (mahdollisen) uuden kotimme kuntotarkastusta valmistuvaksi. Makkonen aloittaa uudessa työpaikassaan uudessa kaupungissa kahden viikon päästä. Muutto on kahden ja puolen viikon päästä, keskellä arkiviikkoa. Lääkäri on kahden viikon päästä, psykologiaika heti perään. Päivä ennen muuttoa itseasiassa.

Kun tapahtuu, tapahtuu kerralla. Kun sataa, sataa kaatamalla.
Odotan suvantoa kuin kuuta nousevaa.


torstai 30. syyskuuta 2010

Tärinää ja Vapinaa

Estrogeenivajaus ja tupakkalakko samalla viikolla, mahtava yhdistelmä.
En saa nukuttua vaan pyörin ja hyörin. En meinaa pysyä tuolillani töissä kun haluan vaan pyöriä ja hyöriä. Hikoilen taas kuin Islantilainen kuumavesilähde ja naama kukkii kuin viimeksi kahdeksannella luokalla. Olo on siis kaikin puolin hehkeä.

Mutta tärkeintä on kuitenkin se, että "pähkinällä" on mahdollisimman lokoisa ja myrkytön asunto jonne muuttaa, katsoo sitten kelpaako vai jääkö heti ensimmäisellä pysäkillä kyydistä.
Lisäksi, kun nyt lopetan, pahimmat vieroitusoireet ovat ohi ennen siirtoa ja mahdollisuudet lopettamisen lopullisuudelle paremmat. Siirron lopputuloksesta huolimatta.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Sivutie

Anteeksi etten ole aktiivisesti kommentoinut blogejanne. Olen kyllä lukenut jokaisen tekstin, mutta en ole kirjoittanut mitään.

Minulla on hiukan uutisia.

Mietin pitkään kirjoitanko tästä, ja mietin myös miten kirjoitan. Sitten päätin, että tämä on minun matkani. Haluan kirjoittaa jokaisesta askeleesta, ja jos kirjoitukseni vieraannuttaa Teitä lukijoita, en voi sitä pelätä. Jos pelkäisin, tämä ei enää olisi minun blogini, vaan blogi jota pidän muille.

Aloitan alusta.

Kävimme Makkosen kanssa PeLassa lisäämässä puuttuvan allekirjoituksen, ja istuimme samalla sosiaalityöntekijän kanssa hetkeksi alas. Hän oli oikein miellyttävän oloinen ihminen, jämpti ja suora. En olisi pään taputtelijaa toivonutkaan.
Mutta se mitä Hän sanoi, saikin Makkosen raivostumaan.
Se ei ollut Hänen vikansa, eikä se ole Makkosen syytä. Makkonen osaa välillä olla melko herkkä tilaansa liittyvissä asioissa, ja nyt nämä kaksi meille mielettömän isoa asiaa nyt vaan jälleen sattuivat yhteen niin, että kolisi.

Sosiaalityöntekijä sanoi suoraan, että jokaisella on Suomessa oikeus adoptioneuvontaan, mutta Hän ei voi luvata johtaako prosessi toivottuun lopputulokseen. Johtuen siis Makkosen tilasta. Hän ei sanonut, ettei näin voisi käydä, Hän ei maalannut turhia piruja seinälle. Hän oli ainoastaan rehellinen. Mutta Hän sanoi sen ja hyvin selvästi myös tarkoitti mitä sanoi, ja se osui.
Makkonen ei sanonut mitään, mutta jo ilmeestä näin että Hän on vihainen. Vasta ulkopuolella kiukku purkautui.

Kietämättä vierailu latisti hiukan minunkin intoani, ja toi päähän sata uutta ajatusta ja hajatusta siitä odotammeko ja toivommenko todella seuraavat vuodet jotain, mikä ei koskaan tule tapahtumaan koska olemme kakkosluokkaa? Viranomaiset siellä kaukana eivät tunne meitä, eivät tiedä olisimmeko parempia vanhempia kuin krisitillinen pariskunta Salt lake Citystä joiden kaapit pursuavat Sarah palin -luurankoja ja lahkoesitteitä. Mutta on heillä kaapissa mitä tahansa, siinä vaiheessa me olemme vain kaksi vaihtoehtoa paperilla, ja paperilla me häviämme.

Sitten. Halolla päähän.

Vierailin viimeviikolla yliopistollisen sairaalan hormonipolilla, ja tutkimuksen ohessa erittäin sympaattinen naislääkäri kysyi jatkosuunnitelmiamme.
Kerroin rehellisesti, että hoidot ovat nyt ohi ja katse adoptiossa.
Tutkimus jatkui, ja muutamaa hetkeä myöhemmin lääkäri sanoi;
- Meillä on tällähetkellä viisi pakastealkiota jotka on luovutettu, haluaisitteko niistä kolme?

Juoksin sairaalan käytävää sukkasillani noutamaan aulassa odottelevaa Makkosta. Istuimme tuoleissamme käsi kädessä ja näytimme varmasti kahdelta kalalta kuivalla maalla.
Mistä tämä tuli?
Olen edellisessä elämässäni taistellut lähes 8 vuotta. Olen piikittänyt itseäni, napsinut pillereitä, ja odottanut yhteensä 12kk lahjasoluja. Tuttavani myös lahjoitti ristiin jotta etenimme jonossa.

Nyt meillä on paperit sisällä, ja ensimmäinen neuvonta-aika sovittuna. Olemme ohittaneet risteyksen ja valinneet polun. Vai olemmeko?

-Tämä on mini-adoptio. Lääkäri sanoi.
Mielestäni se oli ihana tapa ilmaista asia.

Mielestäni tämä on myös lottovoitto. Tarjous jota en voi ohittaa. Mahdollisuus siihen, ettei kukaan pääse sanomaan ettemme kelpaa koska Makkosella on tauti, joka ei ilmene kuin paperilla.

Ymmärrätte varmasti jo mihin olen menossa tarinani kanssa?
Me käännyimme sivutielle.. Siirto on kuuden viikon päästä.


maanantai 13. syyskuuta 2010

Kirje

Kotiin tullessa postilaatikossa odotti iloinen yllätys;
"Teille on nimetty sosiaalityöntekijä, ottakaa yhteyttä ja sopikaa aika toimistokäynnille".

Järkyttävää, miten iloinen voi olla noin pöljästä asiasta. En edes tiedä koska aika on, mutta tiedän että voin sen huomenna sopia. Ja se saa minut hymyilemään typeränä.

Tunnustusta

Ihanainen Helmi antoi minulle hienon tunnustuksen. Tunnustukseen kuuluu tehtäväksi kertoa seitsemän asiaa itsestään, sekä nimetä seuraavat beutiful bloggerit. Nimeänkin samantien seuraavat bloggarit:

(Jos joku teistä oli jo nimetty, pääsette tekemästä tehtävää mutta voitte jatkossa ylpeillä olvanne tuplasti beautiful)


1. Olen koukussa Light Colaan, ja juon sitä aivan liikaa.
2. Olen aamukärtty, enkä yleensä sano sanaakaan ensimmäiseen tuntiin heräämiseni jälkeen.
3. Olen ylipainoinen, mutta en pysty luopumaan joka perjantaisesta Jumbo juustis pussistani.
4. Lempielokuvani on Pitkät Kihlajaiset.
5. Olen koukussa Suomen ja Venäjän historiaan, ja omaan niistä huomattavan määrän turhaa triviatietoutta.
6. Kerään punaisia emaliastioita.
7. Minulla on n.50 paria erilaisia korkokenkiä, ja haalin lisää jatkuvalla syötöllä. Lemppari merkkini on Irregular Choice.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Ylämäki Alamäki Ylämäki Alamäki

Mieli heittelee taas kuin vuoristorata. Välillä on mieli täynnä toivoa ja välillä musta kuin säilykepurkin sisusta ennen avaamista.
Projekteja on käynnissä monta, mutta tuntuu ettei mikään etene. Ja sellainenhan ei taas lainkaan sovi ihmiselle joka ei jaksa odottaa.
PeLalta ei ole kuulunut, odottelemme edelleen tietoa siitä koska pääsemme aloittamaan neuvonnan. Jos joku tietää mistä paikkakuntakohtaisia jonotusaikoja voi tiirailla, viestiä alle kiitos! Asunnosta on ollut jo monta näyttöä, mutta tähän mennessä tehty vain yksi tarjous joka sekin peruttiin. Makkosella on myös vaikeuksia löytää kiinnotavaa työpaikkaa tulevalta paikkakunnalta. Kaikenkaikkiaan siis koko elämä tuntuu olevan tällähetkellä pending -tilassa.

Piristystäkin löytyy, kun sitä itse tekee. Päätimme viimeinkin häämatkamme ajankohdan, sekä määränpää.
Matkalle lähdetään siis yksivuotishääpäivänä, ja määränpäänä tälläkertaa Japani. Tarkoituksena olisi kiertää siellä kaksi viikkoa junilla ja viettää hiukan pidempi jakso Tokiossa ja Kiotossa.

Edelleen olen sitä mieltä, että ihmisellä pitää olla jotakin mitä odottaa. Jotankin, jonka arvioitu toteutumispäivä ei ole kuuden vuoden päästä.

maanantai 23. elokuuta 2010

On vastaus vain yksi: lapin suvi.

Aluksi iso ja lämmin kiitos kaikille Teille, jotka olette blogissani vierailleet ja jättäneet kommentteja. Ne ovat tärkeitä.

Vietimme Makkosen ja Isäni kanssa reilun viikon pohjoisessa. Kävimme tapaamassa appivanhempia, sekä rakkaani Lapinlahjan ystäviä muutaman päivän ajan ennenkuin suuntasimme uuden sukuni mökille 40km Inarista Angeliin päin. Matkalta nappasimme mukaamme myös Isäni joka lensi etelästä Ivaloon.

Mikä rauha! Mikä ihana, upea, siunattu rauha!
Onko kauniimpaa kuin erämaajärvi, jonka pintaan kangasmetsän peikonpartaa kasvavat männyt kuvastuvat?
Onko rauhoittavampaa ääntä, kuin paukahteleva kelo nuotiossa kuohuvan kosken rannalla?

Jokainen päivä paransi minua hiukan, ja selvitti ajatuksiani hiukan enemmän. Jokainen päivä elossa tuossa paratiisissa oli lahja.
Silti, rauhasta huolimatta en taaskaan osannut olla aina välillä ajattelematta, miltä tuo paratiisi maistuisi lapsen kanssa? Lapsen kautta. Lapsen silmin.
Miten Vaari opettaisi pikkuista sytyttämään nuotion, ja miten tämä ylpeänä huljuttaisi mehulla uuden pienen kuksansa käyttövalmiiksi. Miten poimisimme yhdessä marjoja suoraan mättäästä ja ihmettelisimme hassuja riiaavia kuukkeleita. Miten lapsi henkäisisi ihmeissään nähdessään ensimmäisen porotokkansa tai uljaan hirvaan seisomassa rantatörmällä. Tai miten Isä opettaisi lapselleen sukunsa historiasta ja elämästä pohjoisessa.

Vielä jonain päivänä, minäkin saan ehkä kirjoittaa jonnekin lasteni ensimmäisestä matkasta pohjoiseen Mummon, Lanopin (laina-anoppi) ja Papan luokse.

Siihen saakka jatkan turinointiani ja tarinointiani täällä, ja haaveilua. Sitä en lopeta koskaan.

Rakkain terveisin,
Rouva Makkonen



perjantai 6. elokuuta 2010

Mustalaislapsi

Kun olin pieni isoäitini sanoi minua mustalaislapseksi. Silloin en ymmärtänyt mitä Hän tarkoitti, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sen kirkkaammin tajuan.

Olen muuttanut kahdeksan kertaa sen jälkeen, kun täytin 16 vuotta. Vanhempani asuvat edelleen talossa josta silloin lähdin.
Syyt ovat olleet mitä moninaisempia, mutta aina olen onnistunut itselleni selittämään miksi juuri tämä muutto on pakollinen.
Pohjimmainen syy on lähes aina ollut ahdistuminen. En ole osannut juurtua minnekään. Mikään paikka ei ole tuntunut kodilta.
Pysyn tyytyväisenä noin vuoden kerrallaan. Laitan kotia, istutan parvekekukkia, maalaan seiniä.
Sen jälkeen se iskee. Takaraivossa alkaa tykyttämään malttamattomuus, turhautuneisuus, ja tukahduttava tunne joka ikään kuin huutaa minulle että on jälleen aika liikkua. Pakata vankkurini ja vallata maantie.

Tämä on osasyy siihen, miksi viihdyin ulkomailla. Rakastin elämääni, josta olin vastuussa vain itselleni, ja jossa minun ei odotettukaan juurtuvan. Suuri osa ihmisistä joiden kanssa näinä vuosina liikuin oli samanlaisia. Meillä kaikilla oli syymme, joku salaisuus tai asia joka sai meidät lähtemään. Osa pakoili jotakin, kuten minäkin silloin, ja osa oli vain ymmärtänyt että maailma on suuri, upea paikka jota kannattaa lähteä katsomaan.

Sitten tapasin Makkosen.

Itse en olisi halunnut muuttaa takaisin Suomeen, mutta siinä missä minä rakastin sitä päämäärätöntä vapautta ja ulkopuolisuutta jossa elimme, samat asiat Makkonen koki täysin toisella tavalla.
Makkonen ei pakoillut mitään. Hän oli lähtenyt, koska oli tarvinnut syyn repäistä itsensä pois työelämästä, ja urasta joka vähitellen söi Häntä hengiltä. Kuitenkin hän kokoajan kaipasi takaisin juurilleen, maahan jonne Hän kuuluu.
Minä olin lähtenyt, koska en kestänyt enää. En halunnut ajatella lapsien saamista, uran luomista, enkä talon remontointia. Lähinnä kuitenkin sitä ensimmäistä.

Kun Makkonen lopulta päätti, että Hänen aikansa on lähteä, ajauduimme umpikujaan.
Ihminen, joka kammoksuu ajatusta takaisin paluusta, peläten ajautuvansa suoraan lähtöpisteeseen, siihen tukahduttavaan ahdistukseen jonka vallassa nousi koneeseen kaksi vuotta aikaisemmin on rakastunut ihmiseen joka kaipaa kotia, vakituista työpaikkaa ja rutiineja.
Lopulta päätimme, että Hän lähtee, mutta minä jään.
Kaksi kuukautta myöhemmin muutimme yhdessä takaisin Suomeen.

Nyt asumme Suomessa, kotimaassamme. 275km perheestäni, ystävistäni, ja kotikaupungistani. 711km Makkosen perheestä. Paikassa josta meistä kumpikaan ei tunne kuin muutaman ihmisen, ja jossa meillä ei ole yhtään ystävää. Kesälomalla, viettäessäni aikaa minulle kovin tärkeiden ihmisteni kanssa, huomasin olevani onnellinen. Loman loputtua totuus lävähti naamalleni, huomatessani olevamme Makkosen kanssa täysin eristyksissä. Kaksin tässä kaupungissa. Kaupungissa jota en tunne omakseni, ja jota en Rakasta. Olen yksinäinen.

Viime viikonloppuna, Makkosen juhlittua edellisenä iltana kaverinsa polttareita, heräsin päänsärkyyn joka ajoi minut alastomana sikiöasentoon suihkun lattialle. Tajusin, että minun on päästävä sairaalaan. Tajusin, että Makkonen ei voi auton rattiin hypätä. Tajusin, ettei minulla ole ketään kenelle soittaa.
Ajoin itse itseni ensiapuun, makasin osastolla ja odottelin kipulääkityksen tehoavan ja päätin; On jälleen aika lähteä.


Tälläkertaa minua ei ahdista. Rakastan nykyistä asuntoamme, ja odotan tulevaisuutta. Mutta silti me lähdemme, koska minun on ikävä kotiin.


Toimituksen huomautus: Edellämainuttu on kirjoitettu ajatuksenvirtana, eikä varmastikaan ole kovin selkeää tekstiä. Pahoitteluni.

- Rva. M

torstai 29. heinäkuuta 2010

Malttamatonko?

Enhän minä ikinä malta vain odottaa, vaan laitoin Makkosen soittamaan PeLaan.
Paperit olivat perillä, ja kuulemma esimerkillisesti täytetyt. Kaikki liitteet oikein ja kohdillaan.
Nyt vain odotellaan, että lomailu kausi loppuu, ja että oma kuoremme siirtyy pinossa vähitellen ylöspäin.

Odotellessani olen aloitellut useita, isompia ja pienempiä projekteja.
Suunnittelen muun muassa meille häämatkaa joulukuulle. Mutta minne mennä joulukuussa, kun koko eurooppa jäätyy ja kauas on pitkä matka?

Tästä ja varsinkin niistä isommista projekteista lisää myöhemmin..


Ps. Vastaukset kommentteihin löytyy jatkossa kommenttilaatikosta, eli vastaan sinne perään.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Haavekuvia

Olen löytänyt itseni useamman kerran haaveilemasta asioista, joista en haluaisi haaveilla vielä moneen vuoteen. Olen pohtinut mitä laittaisin aamupalaksi lapselle. Olen googlannut hoito-ohjeita afrohiuksille. Olen repinyt lehdestä sivun, jossa on kuva tapetista jollaisen haluaisin lastenhuoneeseen.

Varmin tapa hajota lopullisesti, on tässä vaiheessa aloittaa haaveilu lapsiperheen arjesta.

Mutta miten lopettaa? Millä ajatuksilla korvaan ajatukset pikkuisesta yöpukuisesta ihmisenalusta unisena sohvalla katsomassa aamuohjelmia ja odottamassa kun Äiti kaivaa viilin jääkaapista ja voitelee leivän.

Odottavan aika on pitkä. Kaikki lomailevat ja minä haluaisin vain varmistuksen siitä, että paperimme ovat löytäneet perille. Ja tottakai ne ovat, Suomen posti on turhauttavan luotettava. Tulkaa siis jo lomalta ja lähettäkää minulle kirje. Nöyrästi pyytää Rouva Makkonen.


Ps. Liityimme Adoptioperheet ry:hyn, ja olen selannut kaikki paketin mukana saapuneet lehdet jo useamman kerran miettien tuleeko meidän lapsemme näyttämään joltakin lehdessä esiintyvien kuvien lapsista. Ehkäpä auttaisi, jos lopettaisin ainakin tämän harrastuksen tähän.

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Risteyksen jälkeen

Blogin ulkoasu oli liian masentava, kun olo on kerrankin mukavan kevyt. Vaikka edessä on pitkä matka, on mukavaa kun päämäärä on selvillä ja yhteinen.



Lomalla näin monia adoptioperheitä.
Onko heitä aina ollut yhtä paljon, vai olenko vasta nyt alkanut kiinnittämään heihin enemmän huomiota?

Mieleeni jäivät pienet tummat kaksoset leikkimässä vedenrajassa rannalla. Tyttöjen hiukset oli letitetty kauniisti, mutta tästä huolimatta ilkikuriset ja itsepäiset kikkurat karkailivat leijumaan auringossa. Näky oli kesäinen ja kaunis.


Mukavaa kesänjatkoa kaikille! Itse myönnän jo ihan pikkuriikkisen odottavani pääsyä syksyiseen sienimetsään.

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Toinen askel.. Haparoiva

Takana on ihana kolmen viikon loma täynnä aurinkoa, uimista ja matkailua.

Viimeisen lomapäivän kunniaksi perhelomake kaikkine liitteineen on viimeinkin tänään postitettu eteenpäin. Toinen askel kohti adoptioneuvontaa on nyt siis otettu.
Makkosen virallinen diagnoosi oli tullut yhdessä neurologin selvityksen kanssa sinä aikana kun olimme lomalla. Mukavan yllätyksen siivittämänä vietin siis itse osan viimeisestä lomapäivästäni lääkärissä, hakemassa T-lomakettani. Lisäksi vierailimme maistraatissa josta saimme virkatodistuksen, ja lopulta postissa josta lähetin tämän yhden elämäni tärkeimmistä kirjeistä.

Tästä se nyt alkaa, tämä matka.

Lopuksi haluan vielä sanoa:
Helmi, olit mielessä koko päivän. On niin uskomattoman epäreilua, ettei me saatukaan astua tälle(kin) polulle samaan aikaan. Olet mielettömän vahva ja huikean ihana ihminen, ja mä nostan sulle hattua. Sitä jossa on korvat ja joka on varattu sulle.

torstai 20. toukokuuta 2010

Kesä Esa

Miten onnellinen voikaan pieni ihminen olla nähdessään auringon?
Ja nyt en puhu siskonlapsista, vaan ihan itsestäni. Mieliala on kohonnut n.100%, enkä malttaisi pysyä töissä tuolillani kun kutkuttaisi vaan ravata ulkona ihmettelemässä tuota ihanaa oranssia möllykkää!

Makkonen sensijaan ei nauti yhtään, ja haaveilee muutosta Alaskaan..

Aloitin vasta myöskin terveyskuurin lenkkeilemällä tunnin joka ilta, ja syömällä kevyemmin. Tavoitteena on jouluun mennessä painaa 13kg vähemmän kuin nyt. Tässäkin on tosin oma lehmä ojassa, molemmat spontaanit raskaudet kun alkoivat siten, että olin hoikemmassa kunnossa. En kuitenkaan ota tästä stressiä, vaan kuureilen niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Lisästressi ei ole nyt se, mitä kaipaan.

Sitten Makkosesta.. Eli käynti neurolla antoi sen viimeisen naulan arkkuun. Toisinsanoen MS on nyt virallisesti diagnisoitu. Molemmat meistä osasi odottaa sitä, joten tuomio ei ollut maailmanloppu. Tavallaan se oli jopa positiivinen asia, koska Makkosen oli pakko myöntää itselleen, että joitain elämäntapamuutoksia on pian tehtävä.

Nyt olemme tutkineet Puolassa tehtäviä kaulavaltimoiden pallolaajennusleikkauksia, joiden vaikutuksesta MS tautiin on paljon positiivista näyttöä. Leikkauksia ei kuitenkaan (ainakaan toistaiseksi) tehdä muualla kuin Puolassa, jossa hinnat ovat korkeita ja jonot pitkiä.
Tekisi mieleni sanoa, että onneksi asialla ei ole kiirettä Makkosen hyvän kunnon vuoksi. Mutta ikävä kyllä, mitä aikaisemmin leikkaukseen menee, sen enemmän siitä on hyöytyä. Leikkaus ei esim. poista jo ilmaantuneita peruuttamattomia oireita, mutta voi sen sijaan estää niitä koskaan ilmestymästäkään.

Onko kenelläkään kokemusta ko. hoidosta? Kaikki kommentit otetaan vastaan, myös kritiikki :)

maanantai 3. toukokuuta 2010

Toinen kuolemansynti

Vappu meni suoraan sanottuna perseelleen.
Sisääni on pesiytynyt syvälle ja tiukasti katkera ja kateellinen, turhautunut peikko joka ei osaa enää iloita muiden puolesta.

Läheiseni kertoi vappuna olevansa raskaana. Henkilön poistuttua paikalta purin turhautumisen, kiukun ja kateuden ulos voimalla josta yllätyin itsekin. Itkin, raivosin ja itkin lisää. Kun joku yritti puhua minulle järkeä, muutuin kokoajan vihaisemmaksi. Vielä seuraavanakin päivänä, humalatilan jo poistuttua, itku jatkui.. Vähitellen se muuttui itseinhoiseksi, välillä turhautuneeksi. En vain pystynyt lopettamaan.

Kuitenkin, olen hyvin onnellinen läheiseni puolesta, en missään nimessä toivo ettei hän olisi raskaana. Toivon ainoastaan että olisin itsekin.

En haluaisi tuntea näin, en haluaisi olla kateellinen, enkä katkera elämälle.
Aina välillä tekisi mieleni olla joku muu, joku joka ei kertaakaan elämässään ole joutunut miettimään lapsettomuutta. Haluaisin vaihtaa minuuteni.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Painajainen nimeltään POF

Kävin viimeinkin lääkärissä.
Lääkäri ihmetteli järkyttyneenä miten olen voinut olla lähes vuosikymmenen ilman seurantahoitoa, siis paikkaa jossa joku tietäisi tilanteeni. Sain lähetteen yliopistolliseen sairaalaan, mutta vasta elokuulle. Sairaalassa minulle tehdään mm. luustokartoitus, ja saan luultavasti lähetteen myös mammografiaan. Kaikesta tästä jää jälkeensä b-lomake, josta jo Helmi viimeviikonloppuna puhui. Sillä saan lopun elämääni ilmaiset korvauslääkkeet.

Onneksi lääkäri yksityisellä lähetteestä huolimatta, ja pyynnöstäni myös tutki minut, otti papan ja ultrasikin. Sain hormonikorvayshoito -reseptin, joka osoittautui heti seuraavaksi painajaikseksi.
Päänsärky alkoi ensimmäisestä pilleristä, eikä ole sen jälkeen loppunut. Se on jäytävää, puuduttavaa ja lannistavaa hormonipäänsärkyä, joka ei liikahdakaan särkylääkkeillä, ja joka kaataa sänkyyn muttei unella parane. Se pienen pieni helvetti. Sitä elän kunnes kroppani tottuu lääkkeisiin. Toivottavasti pian.

Makkonen kävi jälleen magneetissa, mutta saa tulokset vasta kahden viikon päästä.
Raukka on ollut hermoheikko jo muutama päivä ennen kuvausta. Molempien hermostuneisuus on johtanut typeriin riitoihin typeristä asioista, mutta on jo helpottanut kun saimme keskusteltua pelot poikki ja pinoon. Jos virallinen diagnoosi tulee, se tulee ja sen kanssa eletään. Päivä kerrallaan.

Nyt takaisin nukkumaan.. Kolmansille päiväunille tänään. Painajaisten maahan.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Pääsiäispupu toi tullessaan..

Lisää oireita.
Pääsiäinen meni mökkeillen vesisateessa ja jalkasäryistä kärsien.

Päätin piristää itseäni ja luoda blogille uuden, keväisemmän ulkomuodon.
Sain myös viimeinkin sukulaisille menevät hääkuvat kirjekuoriin ja matkaan. No ainakin melkein, sillä olen kadottanut postimerkit.
Katsotaan kauanko ne jumivat tuossa keittiön pöydällä ennenkuin muistan käydä ostamassa lisää.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Aaltoja

Vaihdevuodet ilmeisesti paukahtivat jälleen satasella käyntiin. Liekö viimeisin hoitoyritys laukaissut ne.
Eilen palaverissa iski yhtäkkiä tunne kuin jokainen ihohuokoseni olisi pieni geysir ja uin hiessä. Jalkoja särkee kuin joku olisi hakannut niitä mailalla, enkä saa nukuttua. Lisäksi maailmankatsomus on jälleen matalaakin matalammalla. Eilisen illan mm. itkin sitä ehtivätkö vanhempani koskaan näkemään lapsenlastaan jos adoptio ei jostain syystä onnistukaan tai jos jonotus kestää vuosia.

Aamulla en jaksanut nousta töihin, ja yritin saada uutta aikaa lääkäriin, mutten edes tiedä minne mennä enää.
Työpaikkalääkärissä jalkasärkyä katsottiin ihan väärältä kantilta (vaikken lääkäri olekaan, olisin silti osannut kertoa ettei kyse ole neurologisesta ongelmasta), ja lapsettomuusklinikan asiakkaita emme enää ole, ja vaikka olisimme, tuskin heitäkään kiinnostaisi.

Tänään soitin uudestaan työterveyteen, mutta aika olisi mennyt monen viikon päähän, ja nuiva nainen puhelimessa ilmoitti "tule jonottamaan niin saat saikkua". Teki mieli käskeä neitokaista painumaan jonnekin missä aurinko ei paista. En minä halua saikkua, minä haluan että joku kertoo mikä on vialla? Miksi en saa nukuttua ja miksei jalkasärky hellitä? Tyydyin läimäisemään luurin kiinni. Sen jälkeen kun olin ystävällisesti kertonut harkitsevani asiaa. Olen selkärangaton.

Lopulta soitin yksityiseen gynekologikeskukseen ja varasin ajan muutaman viikon päähän. Aion heittää hoitohistoriani pöytään ja toivoa että saan apua, tai edes lähetteen jonnekin josta saan apua. Olen loputtoman väsynyt olemaan väsynyt, kyllästynyt vaikuttamaan luulosairaalta, kurkkuani myöten täynnä oireita ja särkyjä ja kolotuksia, enkä kertakaikkiaan jaksa enää olla masentunut. Koska on hymyn vuoro?

Ps. Helmi, olisi aivan ihanaa jos tulisit käymään! Onko sinulla ehdotusta ajankohdasta?

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Alias

Alias muuttui avioliiton myötä, mutta blogi pitäköön alkuperäisen nimensä.

PeLan kaavake istuu keittiön ruokapöydällä valmiiksi täytettynä.
Vielä se ei ole matkalla postiin. On liikaa ajateltavaa ja päätettävää ennen sitä.
Päätimme myös odottaa Makkosen magneettikuvauksen tuloksia. Kuvaus on ensikuussa.

Kaavakkeen myötä olen alkanut kyseenalaistamaan asioita.
Kenen käsissä on tuleva Äitiyteni? Kenellä on valta sanoa "Ei, sinä et ole hyvä ihminen" tai päättää että Makkosen sairaus on este adoptiolle. Kuka on tämä ihminen joka tulee pitelemään käsissään koko elämäämme, ja tulenko minä antamaan sen tapahtua?

Kyseenalaistaminen alkoi lomakkeen kysymyksestä "Miksi haluatte lapsen".
Mitä siihen voi vastata? Tai enemmänkin mikä vastaus on väärin? Tuskin kukaan kirjoittaa kaavakkeeseen tarvitsevansa apua koirien ulkoilutukseen tai roskien viemiseen.
Jos kysyt esikoistaan odottavalta pariskunnalta miksi he haluavat lapsen, mitä odotat heidän vastaavan?

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Muutama ajatus

Kiitos paljon onnitteluista Helmi ja Wilmaliina!
Juuri äsken täyteltiin tuota esitieto kaavaketta, mutta jäin jumiin kohtaan Vaimon nimi.
Niin oudolta kuin se kuullostaakin, en tiedä nimeäni. Nimimuutos lappu on vielä jättämättä, ja edelleen painin välillä Pulliainen-Makkonen, vai pelkkä Makkonen.
Pulliainen (nimi ei siis oikeasti ole Pulliainen) ei ole tyttönimeni, vaan nimi edellisestä liitostani. Se on kuitenkin minulle hyvin tärkeä, ja myös hiukan erikoisempi. Silti en tiedä onko väärin jättää noin iso muisto edellisestä liitosta nykyiseen? Tai onko minulla edes oikeutta nimeen vaikka se vielä omani onkin. Suuria ovat pienelle ihmiselle pienet pohdinnat.

Sitten masentavampia uutisia. Lento Nykiin oli melkoinen kokemus, kone yritti laskeutua, mutta myrskyn vuoksi joutuikin vetämään takaisin ylös muutama sata metriä ennen kenttää ja laskeutumaan eri osavaltioon. Yllättävää kyllä, siihen loppui Pulliaisen ja Makkosen tupakoimattomuus. Ärsyttävää, miksi polttaminen on kuin pyörällä ajo? Sen osaa aina. Ja miksi sen laukaisee ihan hölmöt asiat. No, en silti aio luovuttaa, vaan lopetan uudelleen.

Jet Lag

Kotona ollaan, ihana ihana reissu takana ja aivot mannapuurona Jet Lagin vuoksi.
Pulliainen on muuten nykyään Rouva Pulliainen-Makkonen.
Meidät vihittiin matkalla paikallisessa maistraatissa. Edes matkaseura ei tiennyt suunnitelmista, eli täytenä yllätyksenä tuli kaikille. Ihana aurinkoinen kevätpäivä.

13.3 Meillä oli tosiaan alkuinfo PeLassa, joka oli melkoisen turha. Mitään uutta ei opittu, mutta toki jos joku menee sinne eikä ole vielä asiaan lainkaan tutustunut saa varmasti jotain irti. Me saimme irti ainoastaan paperit joilla voimme hakeutua neuvontajonoon. Se onkin seuraava askel.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Infoa

Huomenna menemme PeLan aloitusinfoon, ja lauantaina se onkin sitten sinivalkoisin siivin "uuteen maailmaan".
Allekirjoittanut on ollut viimepäivät kuin loukkaantunut eläin, kiertänyt kehää ja hakenut paikkaa jossa olla yksin ja hajoilla. Syy? Lentopelko.
Kuullostanee naurettavalta jos ei kyseisestä vaivasta kärsi, mutta minulla se aiheuttaa kaikkea keskivaikeista paniikkikohtauksista vatsaongelmiin ja unettomuuteen. Jokainen ulkomaanreissu pitää tämän vuoksi miettiä useaan otteeseen ja punnita tarkkaan onko matka varmasti ahdistuksen arvoinen.

Sure it would change my perspective
I'm certain I would change today
I'm certain it would change our ways
Would things fall into place?

I want you to lead me
Take me somewhere
Don't want to live
In a dream one more day

In Flames - Come clarity

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Pieni tauko

Hengissä ollaan, mutta koska tulevaisuus on hiukan epäselvä, blogi varmaan päivttyy vähän harvemmin hetken aikaa.
Olemme lähdössä kahden viikon päästä reissuun, ja sen jälkeen on ihana pääsiäinen lähisuvun seurassa, ja muutoksia töissä. Paljon siis iloakin elämässä on, ja siihen nyt keskitytään taas täysillä jotta päästään ylös kuopasta.
Sen verran voin sanoa että nyt on Pulliaisen kohdalta lapsettomuushoidot käyty ja on aika siirtää katse ja ajatukset kokonaan adoptioon. Makkonen ottikin jo yhteyttä PeLaan ja nyt odotamme postista listaa aloitusinfo päivistä. Edessä on pitkä ja hyvin raskas tie, jonka toivottavasti pääsemme kulkemaan.

Jos jostain haluan kiittää, se on siitä että olen löytänyt ihmisen joka kulkee tässä kanssani, haluaa samaa kuin minä ja jota kaiken lisäksi rakastan ihan järjettömän paljon. Ja vielä kokoajan enemmän.

Kiitos Helmi ja Helmikäs tuesta ja tsempistä.
Helmi: Sä tiedät että mä oon täällä jos tarvitset, viestiä vain niin olen linjoilla.
Helmikäs: Onnittelut mahtavasta punktiotuloksesta ja tuhannesti onnea matkaan!

maanantai 22. helmikuuta 2010

Mä haluan kirkua

Vuoto alkoi.
Mä haluan kirkua.
Mä en tiedä mitä nyt? Miksi jatkaa ja mitä jatkaa. Itkettää.
Mulla ei ole työmotivaatiota, ainoastaan vihaa kaiken turhuutta kohtaan. Joten istun täällä turhautumisen kyyneleet silmissä ja tuijotan seinää. Missään ei ole mitään järkeä enää.

A heart that's full up like a landfill
A job that slowly kills you
Bruises that won't heal
 
Radiohead - No Suprises

perjantai 19. helmikuuta 2010

Irti päästämisen tuska

Itsesääli, tuo houkutteleva monttu jonne olisi niin helppo vajota, mutta josta ylösräpiköiminen on aina monen viikon prosessi.

I never ever cried when I was feeling down
I've always been scared of the sound
Jesus don't love me, no one ever carried my load
I'm too young to feel this old
KOL - Cold Desert
Nippailee, menkkaoireet painavat päälle ja jalkoja särkee. Lisäksi rintojen aristus on alkanut hiipua mikä ei todellakaan enteile haluttua lopputulosta. Ja kuitenkin sitä tyhmä pieni ihminen jaksaa toivoa. Vaikka haluaisin vain luovuttaa, korkata viinipullon ja sytyttää tupakan. Antaa itselleni armoa. Mutta ei, minä jatkan kiinnipitämistä viimeiseen asti. Testipäivä on sitten 3.3 mikäli vuoto ei nyt ala.

Helmi: Alkaa helpottamaan onneksi, mutta fyysiset oireet jotka piikittelyn lopettaminen aiheutti tuli yllätyksenä. Palelua, hikoilua, väsymystä jne. Vaikka ymmärtäähän sen jos kroppa saa 300íu hormoneja ja sitten seis kun seinään.

torstai 11. helmikuuta 2010

Riks Raks Poks

Jotenkin hyvin ei hauskalla tavalla huvittavaa lueskella internetin ihmeellisestä maailmasta muiden kokemuksia Menopurista ja Divinasta. En ole löytänyt vielä ainoatakaan kirjoitusta jossa joku olisi mennyt niistä yhtä sekaisin kuin minä.
Jännittävintä kuitenkin lienee se, että Divina joka on kuitenkin ihan perus hormonikorvaushoito tuntui aluksi aiheuttavan pahempia oireiluja kuin Menopur. Huom! Aluksi.

Nyt on menossa piikittelypäivä 8, ja Pulliainen on ihan seinillä.
Joka ikinen, pikkiriikkinen asia ärsyttää ihan suunnattoman paljon. Olen rauhaton, ärtyisä ja yliherkkä kiusankappale. Tänä aamuna meinasin saada romahduksen koska jokainen vaatekappale kaapissani tuntui ihan käsittämättömän epämukavalta. Jos olisi mahdollista riipiä itsensä luurankotasolle, olisin sen tehnyt koska tuntui etten mahdu omaan ruhooni. Meinasin myöhästyä töistä kun neulepaita numero neljä tuntui haluavan ahdistaa minut hengiltä.

Silti huomasin suihkussa miettiväni kannattaisiko sittenkin kokeilla vielä yhden kerran keväämmällä jos nyt ei onnistu. Taidan kaivata reissua pehmeään pyöreään huoneeseen.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Pulliaisen lyhyt historia

2002 - 2006
* FSH 69.9
* Vaihdevuosioireiden tutkimista, kromosomi -tutkimuksia, hormonikorvaushoitoja
* IVF yritys, mutta vain yksi munarakkula/kysta joten IUI, nega.
* Lahjasoluhoidot, lahjoittajalla huono vaste. Tuoresiirrosta nega, 0 pakkaseen.
* Spontaani raskaus, keskemeno viikolla 8, lääkkeellinen tyhjennys.
* Lahjasoluhoidot, tuoresiirto plussa, kesken ennen ensimmäistä ultraa. 1 alkiosiirto nega, loput eivät kestäneet sulatusta.

Tiet eroavat ex-Pulliaisen kanssa, ja Makkonen pöljäilee itsensä päiväuniin.

2008
Spontaani raskaus, keskenmeno matkalla ultrasta töihin (vk7), lääkkeellinen tyhjennys.

2009
Ensikäynti sosiaalivirastossa, keskustelua kotimaisesta Adoptiosta.

2010
IVF yritys, 1 munarakkula/kysta.. Odotellaan..

Päivitetty 4.5.2011

2010
IVF yritys, 1 munarakkula. Nega.

Adoptioprosessin aloitus ja ensikäynti PeLaan.

Adoptioprosessin lopetus kroonisen sairauden diagnosoinnin ja tästä johtuvien hyvin epärealistisien lapsitoiveiden vuoksi.

Hoito lahjoitetuilla alkioilla (2kpl), nega.

2011
Valmistautumista hoitoon lahjoitetuilla munasoluilla. Klexane pistokset, microgynon, synarela, estradot laastarit jne.

4.5.11
Yllätysplussa (luomu) vk5
"Keskenmeno" työpaikan vessassa vk7+5. Osottautui valtimon puhkeamiseksi.

maanantai 8. helmikuuta 2010

Yksinäinen ratsastaja

Vuoto alkoi lopulta viimeviikon lopulla ja pääsin aloittamaan piikittelyn.
Muuten on mennyt hyvin ja ilman suurempia oireita, mutta eilen alkuillasta alkoi päänsärky, joka jatkui ja koveni kunnes kehittyi 20 tunnin migreenikohtaukseksi. Tänään oli ensimmäinen ultra, jota siirsin kahdella tunnilla kun lopulta sain edes yhden särkylääkkeen pysymään sisällä ja pääsin ylös vessanlattialta.

Ultran tulos oli odotettavissa.
Yksi rakkula, oikea munasarja täysin kuollut. Nyt sitten on oma päätös piikittelenkö vielä 5 päivää ja otan lauantaina irrotuspiikin, vai unohdanko koko jutun.
Olen masokisti, en tietenkään unohda. Kävin siis apteekissa ostamassa taas 350e edestä lääkkeitä, ja vielä 130e on ostettava jotta saan annokset täyteen. Tämäkin vain koska onnistuin ruuttaamaan yhden annoksen mahan sijasta pöydälle työntämällä pulloon liikaa ilmaa jonka ansiosta litku purskahti lääkkeineen päivineen ruiskun ja neulan saumasta ulos.

Kyllä tämä vaan tuntuu taas niin uskomattoman typerältä.
Yhtä solua varten ei tietenkään lähdetä IVF:n, ja koska Makkosessa ei ole vikaa ei inseminaatiotakaan tarvita. Eli lauantaina tuikkaan irrotuspiikin ja sitten se on kotihoitoa seuraavat 4-5pv.

Taas tekisi mieli kiljua.

Helmi, kiitos ihanasta tsemppauksesta!
Koska teidän tilanteeseen saadaan lisävaloa ja oletteko ollenkaan jaksaneet miettiä tulevaa ja mahdollisia muita vaihtoehtoja? Paljon haleja!

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Epätoivo

Vuoto ei ala, ja myös oireet alkavat hiipua.
Rintojen aristus on helpottanut, mahaa ei enää nippaile, ja palelukin on helpottanut.
Ainoa mikä ei helpota on väsymys.

Soitin eilen klinikalle ja sain ultra-ajan loppuviikolle.
Lääkäri haluaa tarkastaa limakalvon paksuuden ja sen perusteella päätetään onko järkeä lähteä edes kokeilemaan jos ei edes vuotoa saada aikaiseksi.
Onneksi apteekissa oli vain yksi pakkaus menopuria (4 olisin tarvinnut), joten jos tähän jämähti hävikki on "vain" 100e+ tutkimukset. Vihan tunteelle ei oikein voi laittaa hintalappua.

Kotona alkaa olemaan aika rassaavaa myös. Minä olen väsynyt, kärttyinen ja saamaton. Palelen kaikki illat sohvan nurkassa peitonalla enkä liiku mihinkään. Makkonen alkaa olemaan myös jaksamisensa äärirajoilla, minkä ymmärrän, mutta toisaalta reagoin niinkuin yliväsynyt ihminen reagoi. Mökötän ja itkeskelen.

Mä en enää tiedä onko tämä tän arvoista?
Mutta pelottavinta on se, että jos lopetan toivomisen.. Mitä minulle jää?

maanantai 1. helmikuuta 2010

Välihajoaminen

Vietettiin hauska viikonloppu, syötiin hyvin ja hengailtiin.
Käväistiin moikkaamassa ex-miestä perheineen, kävin kampaajalla, ja olin tyttöjen kanssa pitkästä aikaa shoppailemassa.
Ainoa asia joka koko ajan varjosti hauskuutta on tämä hirveä väsymys. Molempina iltoina iski känkkäränkkä, ja painuin ennen puoliyötä nukkumaan. Mä en siis vaan kertakaikkiaan meinaa pysyä hereillä.
Saisi se vuoto jo alkaa!

Eilen iski välihajoaminen, luultavasti kyläily ex-miehellä ja ikean pinnasänkyosasto oli vähän liikaa..
Autossa tuli itku ja se vaan jatkui ja jatkui vielä kotonakin.. Itkin lähinnä fyysistä väsymystä, mutta osansa lienee tällä järjettömällä vauvakuumeella myös. Ja silti! Vaikka väsyttää, nukuin ihan käsittämättömän huonosti. Pyörin, hyörin ja pyörin lisää.

torstai 28. tammikuuta 2010

Päivä 3

Eilen otin viimeiden Divinan, nyt odotellaan vuotoa jotta voidaan alkaa piikittelemään menopuria.
Annos on 300IU kerran päivässä, ja kiertopäivänä 6-7 ultrataan. Jos jotain on tapahtunut (mitä lääkäri epäilee vahvasti) mietitään jatkoa, jos ei, lopetetaan hoito.

Tupakoinnin lopettaminen menee... Yllättävän helposti. Ekana yönä valvoin ja pyörin kunnes tajusin repiä laastarin pois ja nukahdin. Eilen poistin laastarin jo kahdeksan aikaan ja nukuin kuin tukki.
Välillä tulee mieletön himo päästä savuille, mutta tuo jäätävä ilma onneksi toimii melkoisena motivaationa. Kuka tuolla nyt haluaisi turhaan seisoskella.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Päivä 1

Tein eilen extempré päätöksen lopettaa tupakoinnin.
Makkonen haki nicoretet kaupasta ja päätti samalla että lopettaa itsekin.
Tästä se nyt sitten alkaa..

Olen valvonut jo monta yötä kovissa pohjesäryissä, ja eilen soitin lääkärille ja sain kuulla että luultavasti kyse on alaraajojen laskimoiden vajaatoiminnasta. Ilmeisesti Divina alkoi vaikuttaa jalkoihini. Suomeksi siis minulla on suonikohjuja, vaikka ei niitä olekaan, ainakaan näkyviä. Asiaa googleteltuani suurena vaikuttajana mainitaan tupakointi.

Toinen iso asia on tietenkin oma hedelmättömyyteni, haluan mennä hoitoihin tupakoimattomana, ja raittiina. Näin ollen niiden luultavasti kuitenkin epäonnistuessa en ainakaan mieti "entä jos en olisi tupakoinut".

Päivä yksi on alkanut laastari käsivarressa (kuuluko tän kirvellä?) ja xylitol jenkki huulessa.
Pitäkää peukkuja että onnistumme!

lauantai 23. tammikuuta 2010

Kuulumisia

Ainoa lukijani Helmi kaipasi kuulumisia ;) wink wink
Joten tässä tulee..
Syön edelleen Divinaa, ja olen edelleen maanisdepressiivinen hirviö.

Jännintä mun kierrossa on se, että mä en ole hetkeäkään tasainen, mun mieli viuhuu niin paljon etten edes tiedä missä kierron vaiheessa olen "oma itseni".
Kierron eri vaiheita ovat mm. Se jossa panettaa, Se jossa haluaa vaan syödä, Se jossa ei kestä lainkaan alkoholia (tätä vaihettakaan en tunnista ennenkuin tajuan olevani aivan taulut kahden punkkulasin jälkeen), Se jossa räjähtää ihan pienemmästäkin asiasta (tämän tunnistan jo, ja osaan räjähtää sisäisesti niin että vain kyyneleet tulee silmiin. Tähän vaiheeseen liitttyy myös sisäisen räjähtelyn aiheuttama päänsärky) jne. Ja tässä vain murto-osa.

Voitte siis kuvitella ettei Makkos raukalla ole kauhean helppoa just nyt.

Divinat pitäisi syödä loppuun, kun vuoto alkaa soittelen klinikalle ja aloitan piikittelyn. Resepti on jo, rahaa ei.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Läskiäkin läskimpi läski

No ei ehkä ihan noilla sanoilla, mutta työterveydestä ilmoitettiin että muutaman prosentin painonpudotus ei olis huono idea..
Ai että mä vihaan laihduttamista. Mulle ainoa oikea laihdutus järjestelmä on "syö mitä haluat, mutta vähemmän".. Ainoa vaan että (jälleen syytän talvea) mulla ei näinä päivinä kiinnosta tippaakaan mitä suuhuni laitan. Kun pääsen kotiin, vedän villasukat jalkaan ja kokkaan jotain ihanaa ja lohdullista, kuten linssi-pataa tai sitruunapastaa, istahdan pöydän ääreen kulhoineni ja luen kirjaa, ja havahdun kun kulho numero kolme on tyhjä.

Mistä mä nyt revin motivaatiota jonkun salaatin puputtamiseen kysyn vaan?

maanantai 11. tammikuuta 2010

Hirviö

Hirviönaisen paluu. Aloitin viimeviikolla jälleen hormonikorvaushoidon, ja sen kyllä huomaa.
Jos pinnani ei muutenkaan ole kovin pitkä, nyt se on olematon. Naps ja kilahdan pienestäkin asiasta. Lisäksi itkeskelen vallattomille asioille, viimeksi kun kaapista löytyi karkkipaperi, ja kun kauhasta koirankarva. Ehdottomasti itkun arvoisia asioita.

Pahinta on kuitenkin päänsärky jonka onneksi voisi olettaa loppuvan pian.
Viikonloppu menikin kiukutellen ja buranaa napsien. Onneksi nyt jo helpottaa, kroppa alkaa taas tottumaan hormooneihin.

Eilinen oli kuitenkin mukava päivä, tein herkkuruokaa (paahdettuja kasviksia, paistettua halloumia ja tsatsikia) ja möpleerattiin olohuone uuteen uskoon muutaman punaviinipullon voimalla. Ja ei, ei ole rapulaa, ei vedetty sunnareita ;) Kuitenkin mietittte!

Ps. En yhtään tiedä kuka tätä lukee enkä osaa lisätä kävijälaskuria, joten Helmeni esimerkistä jos voisitte jättää vaikka anonyymin "hep" kommentin olisin kiitollinen.

torstai 7. tammikuuta 2010

Erakko

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tunnen erakoituvani, ja se on täysin omaa syytäni, enhän pidä yhteyttä keneenkään. Syykin on itsekäs, en pysty enää käsittelemään lapsi uutisia, ja lukiessani niitä esim. facebookista mietin helposti miksi tuo, miksen minä. Oma elämäni tuntuu taas tällähetkellä raivoisan turhalta.
Mitä odotettavaa on tulevaisuudelta? Mikä on perintöni maailmalle? Muistaako kukaan olemassaoloani kun olen kuollut?

En ole ihminen joka jaksaa uskotella itselleen että ura riittää, tai taide on perintöni, tai matkustelu tuo sisältöä elämääni ja voin olla onnellinen myös näin. Varmasti voinkin, hetkissä, mutta katkeruus palaa aina. Pelkään myös että olen jo nyt liian katkera, kuin katkera happo joka ei enää pysty ajattelemaan hyvää ja tämä heijastuu kaikkeen. Odotan aina pahinta.

Näen itseni liian selvästi 45 vuotiaana, 20 vuotta työuraa takana ja pitkä taival yhä edessä. Jokaisella ystävällä lapsia ja mahdollisesti jopa lapsenlapsia, minulla kotona mies ja koiria.
Ajatus tuntuu tukahduttavan pahalta.

Varmasti osansa synkkyyteen tuo sietämätön kylmyys. Olen liian "etelänhetelmä" pimeyteen ja pakkaseen. Pinnistelen jotta näkisin edes talvisen maiseman kauneuden. En jaksa piirtää, en valokuvata, saati maalata.
Olen vain lakoninen jäätynyt möykky joka odottaa jotain minkä vuoksi sulaa.

Pidätän oikeuden mielipiteisiini ja itsesäälini koska tämä on minun blogini, mutta otan ilolla vastaan samassa tai vastaavassa tilanteessa elävien ajatuksia, ja tarinoita siitä mistä he ovat ilon löytäneet. Ehkä inspiroidun etsimään sitä itsekin.

maanantai 4. tammikuuta 2010

2010

Mitä toivoisin vuodelta 2010?

Haluaisin matkustaa.. Unelmissa ainakin New York, Pietari ja Skotlanti.
Lisäksi haluaisin näyttää Murulle Pärnun ja Tukholman.

Haluaisin opiskella. Lähetin jo useampi kuukausi sitten kyselyä MBA tutkinnosta, mutta en ole kuullut mitään takaisin.

Haluaisin Äidiksi. Tämä toive on ollut listalla jo vuodesta 2001, katsotaan kuinka kauan se siinä pysyy ennenkuin joko toteutuu, tai siirrän sen mappi ö:hön.

Haluaisin lopettaa tupakoinnin ja elää terveellisemmin. Tämä on tietenkin kiinni vain itsestäni.

On mielenkiintoista nähdä onko lista muuttumaton vielä 31.12.2010, vai onko jotain muutakin kuin New York ruksittu ylitse :)

Parempaa alkanutta vuotta 2010 kaikille!