Joulurauha

Julistan täten joulurauhan.

Haluan edes yrittää viettää joulun ajattelematta mitä voisi olla..
Haluan rauhoittua istumaan ja ottamaan sisään tämän hetken. Haluan katsoa sukulais-lapsia jotka iloitsevat joulusta, ja olla iloinen heidän kanssaan sen sijaan että sisässäni itken etten näe oman lapseni iloa.

Haluan maistella glögiä, haistaa piprakakkujen ja joulukinkun tuoksun, unohtua tuijottamaan lepattavaa kynttilänliekkiä ja kuunnella askeleiteni ääntä narskuvassa pakkaslumessa.

Oikein ihanaa Joulua kaikille!

On jouluyö, sen syvä rauha
leijuu sisimpään,
kuin oisin osa suurta kaikkeutta
Vain kynttilät ja kultanauhat
loistaa hämärään,
vaan mieleni on täynnä kirkkautta
Näin sydämeeni joulun teen
ja mieleen hiljaiseen
taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen

Murinaa ja Ärinää

Duunissa on ihan hullun kireä ilmapiiri, joka vaikuttaa tottakai myös siihen että allekirjoittanut on kokoajan ihan "on the edge" ja räjähtää kotona pienimmästäkin asiasta. On tää joulunaika vaan niin mukavaa, kaikilla rauhaisa mieli ja muuta skeidaa.

Lääkäristä ei ole kuulunut sanaakaan. Ja samantien kun alettiin edes harkitsemaan hoitoja menkat alkoi reistailemaan. Helpompi varmaan vaan lähteä eteenpäin elämässä eikä ottaa takapakkia.

Päivän pelkotila.
Luin jostain että adoptiolapset kiintyy ensin isään ja vasta ajan kanssa Äitiin.
Mistähän sekin johtuu? Aistivatko lapset jotenkin että Äiti on odottanut heitä vuosia ja kokevat sen painostavaksi jo vaipoissa? Ja mitähän tuollainen tekee parisuhteelle, kuinka helposti tulee olo että isä omii lapsen vaikka todellisuudessa lapsi vaan rakastaa Isää sillähetkellä enemmän eivätkä tunteet Äitiä kohtaan ole vielä heränneet.
Tai voihan se tietty olla että luonnon tuoma Äiti-Lapsi yhteys ei niin vain katkeakaan ja uusi Äiti on se tunkeilija. Isän kanssa sellaista fyysistä kontaktia ei ole, vaan Isä on Isä jokatapuksessa vasta siinä vaiheessa kun lapsi on maailmassa.

En todellakaan tiedä.. Kunhan spekuloin.