Toiveajattelutesti

Tein äsken uuden testin ja negahan se sieltä paukahti, ei sillä että olisin oikeasti muuta odottanutkaan.

Patentti idea sinne ulkomaailmaan oi rakkaat pelle pelottomat! Uudelleenkäytettävä raskaustesti.
Pelastaisi monet yöunet kun testin voisi vain pesaista (jos se olisi kuumemittarihenkisesti metallia, kuten mun mielikuvituksessa) ja koittaa uudelleen. Uskoisin myös että moni tosissaan lasta yrittävä pari olisi valmis maksamaan uudelleen käytettävästä testistä sen 50-100e, kun nuo yksittäisetkin jo sen kympin per kipale kustantaa.

Mä jatkan ihmettelemistä, olo ei meinaan ole muuttunut vaikka testi näyttikin negatiivista. Edelleen väsyttää, viluttaa ja ketuttaa. Mutta ehkä se tosiaan on vaan tää syksy (tai ehkä bajamajamalainen hämähäkkiapinazombiflunssa, koskaan ei voi tietää).

No News..

Ei ole oikein mitään kerrottavaa, ei adoption eikä muunkaan saralta.
Taitaa olla joku syysmasennus iskenyt kun haluaisin vaan olla kotona peiton alla ja nukkua. Kokoajan.
Lisäksi kokoajan paleltaa, ja himo ahmia kaikki maailman herkut kerralla on lähes vastustamaton.

Lisämasennuksena.. Ei tätä kestä enää kuin 6kk.. Voi hitto!

Mitähän ihminen on miettinyt kun on aikanaan pohjolaan asettunut?
Ei se varmaan 100% herkkua ole lämpimissäkään maissa, mutta ainakin tällaiselle vilukissalle kuin minä, huomattavasti mukavampaa.

Maanantai olo

Haastattelu oli ja meni, "MS tauti ei ole varsinainen este adoptiolle vaan jokainen tapaus katsotaan erikseen".
Jep.
Hyppiäkö tässä nyt sitten riemusta vai mikä on oikea reaktio? Jos Suomalaiseen adoptioon jonottaa n.200 pariskuntaa ja jono etenee 2 lasta vuodessa vauhtia, kummat luulet että valitaan lapsen perheeksi? Ne jossa toisella vanhemmalla on MS-Tauti, vai Ne jossa ei ole?

Pitää pysyä positiivisena, mutta kyllä mulla alkaa olemaan aika epätoivoinen olo jo.
Kenetköhän olen murhannut edellisessä elämässäni?

Toisaalta..
Olen parisuhteessa jossa olen onnellisempi kuin koskaan, ei ole pakokauhua, ei tarvetta päästä pois.
Mutta..
Koska olen onnellinen haluan enemmän, haluan että meidän ihanasta parisuhteesta muodostuu perhe.

Mitä odottaa elämältä jos SE isoin haave ei ole ranta asunto rivieralla tai ura Nokian toimarina, vaan kotiäiteys ja ihan normaali perhe? Mitä kuuluu tehdä jos unelmaan ei mitenkään pysty edes pyrkimään, vaan jokainen yritys on tuhoon tuomittu alkuunsa?

Maanantai olo, koko elämästä.