Perjantaina tuli täyteen 29 vuotta.
Eilen kävin ystävien kanssa syömässä. Ensimmäistä kertaa vietin syntymäpäiviäni ja join yksin. (Vaikkakin vain lasin viiniä) Kukaan muu ei ottanut alkoholia.
Yksi oli raskaana, ja muilla lapset mukana.
Olo kotona oli aika raskas. Olen onnellinen, koska minulla on ihania ystäviä jotka tulevat juhlimaan vanhenemistani. Olen myös surullinen, koska näen edessäni lukemattoman määrän syntymäpäiviä joissa olen ainoa joka juo viiniä ja jonka lapset eivät ole mukana.
Kriisiäkin on ilmassa. Mutta myös positiivista sellaista. Käyn laittamassa paperimaisiin kuoppaisiin kynsiini rakennekynnet (takaisin), ja kampaajallekin pitäisi varata aika. Perjantaina lähden siskon kanssa ostosmatkalle Tukholmaan.
Mutta se isoin kriisi on tässä.
Sanoin itseni irti.
Jossain vaiheessa tunne siitä, että olen totaalisen väärässä paikassa alkoi olemaan jo tukahduttava. Pahimpina aamuina voin jopa fyysisesti pahoin tietäessäni joutuvani lähtemään töihin.
Tiedän monen monen ihmisen ajattelevan minun olevan hullu. Alle kolmekymmentä, johtoryhmän jäsen kovasssa nosteessa olevassa IT yrityksessä ja minä hyppään ulos karusellista.
Mutta sydän sanoi sen olevan oikea päätös.
