Diagnoosi(n tapainen)

Olin eilen jälleen uudella klinikalla 2h.
Ensimmäistä kertaa alkoi tuntumaan siltä, että ollaan jäljillä.
Tähän asti ei koskaan ole päästy keskustelussa sellaiselle tasolle, että tunnistaisin lääkärin puheista oman kroppani. Minua on aina hoidettu massapotilaana, liukuhihnalta.
"Ai, ei munarakkuloita, no piikitetäänpä vähän hormonia".

Kertaakaan, en ole piikittämisen tuloksena onnistunut luomaan mitään kystaa parempaa.

Eilen avasin jälleen haarani, ja molemmissa munasarjoissani oli rakkuloita. Toisessa 2, toisessa 3.
Ikinä aikaisemmin en ole tähän ihmeeseen törmännyt. Vaikka toki se on tapahtunut, olenhan ollut kahdesti spontaanisti raskaana.
Sain jopa ultrakuvan muistoksi ihmeestä.

Eipä nyt innostuta. Rakkulat eivät ole hedelmöittymiskelpoisia, sillä käyttämäni järjettömän suuruinen estrogenmäärä tappaa ne. Mutta ne olivat siellä! Se oli jo ihme itsessään.

Haastattelun, edellisen lääkärin testitulosten, sekä tämän todella yllättävän löydön tuloksena alustava diagnoosini on "Aaltomaisesti oireileva autoimmuunisairaus". Ilmeisesti reuman sukuinen. Lääkäri arveli sairauden oireilevan hyökkäämällä munasarjojeni kimppuun aina, kun elimistössäni on tulehdus. Tämä voisi olla siis mikä tahansa flunssasta kipeytyneeseen niskaan.
Nyt aloitamme uuden, järjettömän testeissäjuoksukierroksen. Tälläkertaa olen varovaisen toiveikas. En biolapsen saannin suhteen, vaan sen suhteen, että mystinen perussairauteni saisi lopultakin nimen. Ehkäpä nimellinen sairaus olisi helpompi saada kuriin, ja ehkä sen avulla lahjasoluhoidot saisivat todellisen onnistumisen mahdollisuuden. Ehkä.

Pidetäänkö peukkuja? :)

Lipsun

Kiitos kaikille kommenteista ja tsempityksistä. Vertaistuki on hyvin tärkeää.

Olen alkanut lipsumaan. Pienistä asioista.
Olen lipsunut tupakoimattomuudesta. En pahasti, mutta kuitenkin.
Makkonen kysyi onko järkeä olla polttamatta jos tupakka pelastaa avioliiton? Se oli vitsi. Mutta sen takana oli hitunen totuutta.
Huudan jatkuvasti. Itken kokoajan.
Olen kovin, kovin väsynyt.

Osasyy kaikkeen tähän on myös työni, joka on stressaavaa, ja jonka kanssa vapaa-aikani ei tasoitu. Ei sinnepäinkään.
Vihaan jokaista aamua, jona istun ruuhkassa matkalla töihin.
On työssäni hyvääkin, muuten en jaksaisi edes tätä vähää. Mutta hyvä ei tasapainota huonoa.

Syön huonosti. Paljon paljon makeaa. Tämä on outoa koska en pidä makeasta.
Mässytän iltaisin ja aamuisin turvottaa. Mutta en jaksa välittää. En meinaa löytää välittämiseen syytä.

Minun pitäisi olla onnellinen, mutta en jaksa. Tuntuu kuin onnellisuus vaatisi yrittämistä. Eikä minussa ole yritystä jäljellä.
Minulla on ihana mies, ihana uusi koti, työpaikka ja terveyttä. Ainakin enemmän kuin joillain toisilla.

Mutta minä vain itken ja lipsun

Kustannussyistä valo tunnelin päässä on sammutettu

Ei lähtenyt raskaus. Tälläkään kertaa.
Ei vaikka laihdutin 5kg, lopetin tupakoinnin kuukausi etukäteen, ja söin siirtopäivästä lähtien Primaspania. Raskausajan vitamiineja en ole koskaan lopettanutkaan.. Kallis purkki, syön loppuun.

Mielessä pyörii nyt vain yksi ajatus.
Miten Jumalauta maho voi akka olla, ettei onnistu tulemaan raskaaksi edes kahdella priima-alkiolla?

Neuvoja kaivataan

Sain labratulokseni takaisin, ja joku "dippidappiduu" arvo oli koholla. Tällä taas voisivat kuulemma selittyä myös menneisyyden keskenmenot. Tulevaisuudessa niitä voi kuulemma yrittää ehkäistä syömällä lasten aspiriiniä tms?

Lääkäri sanoi, että lääkitys aloitetaan vasta kun raskaustesti näyttää plussaa.
Onko tietoa/kokemusta onko jotain haittaa jos aloitan syömisen jo nyt, ennen siirtoa?
Ihan vain oman mielenrauhani vuoksi..