Koska...

...Elämässä tapahtuu nyt liikaa pahoja asioita.

...Luottamus elämän viimeisiinkin kauniisiin asioihin on mennyt.

...En ole anonyymi, vaan tätä blogia lukevat myös ihmiset jotka tunnen oikeassa elämässä.

...En enää tiedä haluanko edes tuoda lasta elämään jollaista nyt elän.

Tämä blogi hiljenee nyt lopullisesti.

Jos joskus vielä tulee aika kirjoittaa näistä asioista. Pulliaisesta tai Makkosesta. Lapsista tai niiden puutteesta. Aloitan mahdollisesti uuden blogin, tai palaan tämän pariin.

Niille kaikille jotka ovat tätä matkaa kanssani kulkeneet haluan sanoa, että kaiken keskellä muistakaa pitää huolta myös muista elämänne osa-alueista. Muistakaa, että lapsettomuus on vain osa teitä, ei minuutenne. Toivon teille kaikille pelkkää hyvää.

Kiitos ja kumarrus. Näkemiin, ei hyvästi.

Näinhän se menee

Maanantaina nielaisin elämäni ensimmäisen masennuslääkkeen. Samana päivänä postiluukusta kolahti Adotioperheet Ry:n jäsenlehti.

Ironian määrä on vakio.

Klinikkakuulumisia

Kävin tänään klinikalla ensimmäistä kertaa sitten...
Kaikki oli sinänsä kunnossa, että estrogen lääkitys oli tehonnut ja limakalvo hyvä. Kohtu oli puhdas ja aristamaton. Lisäksi hiukan vetäytyneissä munasarjoissa oli yhteensä viisi rakkulaa. Sain reseptin keltarauhashormonille, ja samalla estrogeenin määrää lasketaan "ylläpitotasolle".

Nyt alkaa mietintäaika. Mitä seuraavaksi? Lääkäri pyysi miettimään haluammeko kokeilla vielä omien solujen kanssa, vai siirtyä suoraan lahjasolupuolelle. Itselleni riitti tieto siitä, ettei lääkärin mielestä ollut kuitenkaan aika vielä heittää kirvestä kokonaan kaivoon ja kantta päälle.

Juuri nyt emme kuitenkaan päätä mitään. Nyt on aika parannella kolhujen kulutamaa parisuhdetta, ja surullista sielua. Nyt nautitaan syksystä ja käperrytään punaviinilasin kanssa sohvan nurkkaan katselemaan pimeneviä iltoja.

Päätösten aika on myöhemmin, sitten kun sydän sanoo meidän olevan taas valmiita.

Hullu

Viimeinen psykologikäynti, ja sain epikriisini. Diagnoosina viimeisen käynnin jälkeen paperinipussa seisoo "vähintään keskivaikea masennus".

Tänään sain idean järjestellä kaikki lapsettomuuteen liittyvät paperini kansioon. Mistä moinen typerä idea, en todellakaan tiedä. Toisaalta, nyt en ainakaan enää ihmettele, miksi moinen tuomio. Enemmänkin pohdin miten helvetissä olen onnistunut olemaan tappamatta itseäni näin monta vuotta?

Yhdeksän vuotta lapsettomuushoitoja. Välissä avioero, muutto ulkomaille, kaatuneet adoptiohaaveet ja nykyisen mieheni diagnoosi. Kansiossa on papereita 6cm paksuudella, ja kuusi välilehtä. Se on minun elämäni, aikuisikäni tähän päivään.

Olenko elänyt ollenkaan, vai olenko ollut vain lapseton? Eikö elämässä ole enää sisältöä ilman lapsettomuushoitoja. Joku harrastaa neulontaa, tämä harrastaa epikriisejä. Kuuden sentin paksuudelta.

Tunnustus

Niin sitä on asunut omassa kuplassaan, että tämäkin on mennyt ohi. Anteeksi kauheasti!

Sain ihanan tunnustuksen, mahtavalta bloggaajalta ja tulevalta Äidiltä joka hetken aikaa kulki kanssani samaa polkua, mutta on onneksi siltä nyt poikennut. IRL en kyseistä henkilöä tunne, mutta hänen teksteistään voin lukea mahtavasta ja vahvasta ihmisestä, joka välittää. Sadeina, te otette toden totta kaiken onnenne ansainneet!

Tunnustukseen kuuluu, että pitää paljastaa itsestään kolme asiaa;

Lempiväri, lempiruoka, sekä paikka jossa haluaisi käydä.

1. Lempivärini on kaikki vihreän, keltaisen, ja okran sävyt. Myös vaatteissa. Lisäksi pidän turkoosista.

2. Lempiruokani muuttuu usein, sillä rakastan ruoanlaittoa. Yksi kestosuosikki lienee Äidin lihakeitto.

3. Chicago, ajatus kokonaisesta puistosta kaupungin katoilla viehättää minua kovasti.

Asiaan kuuluu myös jakaa tunnustus eteenpäin.

Helmi, olet tärkeämpi kuin tiedätkään. Kiitos vertaistuesta ja ystävyydestä jo vuodesta 2004!

Green Turtle. Kuten jo blogiisi kommentoin, mielestäni se on yksi parhaimmista blogeista tällähetkellä, genrestä riippumatta. Asioista tulee keskustella suoraan, ja muiden mielipiteitä tulee osata kunnioittaa. Kiitos, että kerrot aina omasi.

Takapakkia

Onko yhtään parikuntaa joka ei lisääntyisi juuri nyt?
Ei ainakaan minun ystäväpiirissäni.

Ystävät tulivat kylään lauantaina, eikä minulla ollut aavistustakaan heidän tulevasta perheenlisäyksestään. Miksi otin juuri tämän uutisen niin raskaasti? Ehkä koska heillä on la Tammikuussa, kuukautta myöhemmin kuin meillä oli.

Ensimmäinen paniikkikohtaus tuli jo lauantai iltana, happi loppui täysin. Kättä särki kuin se olisi tulessa, sydän pyrki ulos kurkun kautta.

Onneksi löysin diapamin kaapista ja otettuani puolikkaan alkoi tilanne rauhoittua.

Lauantaina heräsin paniikkikohtaukseen. Juoksin suihkuun, jossa kokeilin ensikertaa äänetöntä huutoitkua. Päästyäni ulos tuli jo ääntäkin kun putosin lattialle parkumaan. Onneksi oli se toinen puoli diapamista jäljellä.

Miksi tämä nyt sattuu näin saatanasti? Luulin, että olen jo voiton puolella. Sen sijaan melankolisuuden ja mustuuden suo tuli ja imaisi takaisin sisäänsä. On vaikea elää normaalia elämää, kun haluaisi vaan itkeä. Ajatus siitä, että joskus vielä kantaisin sisälläni elävää olentoa tuntuu täysin absurdilta, teen jo luopumistyötä. Mutta en ole valmis luopumaan, epäreiluus on tukahduttavaa.

Lopultakin

Ensimmäiset kuukautiset sitten viime maaliskuun alkoivat tänään. Kivuliaat? Kyllä vain. Mutta silti olo on helpottunut, nyt se on ohi.

Olen käynyt juttelemassa psykologin kanssa nyt kolme kertaa, ja sain lähetteen lääkäriltä kolmeen lisäkertaan. Olen oppinut läsnäolohaarjoituksia, rentoutumista, ja itkenyt elämää ja kolhujani. Jotain on tapahtunut. Viime viikolla huomasin nauttivani taas jostakin, kun kokkasin meille ruokaa rakkaudella ja hartaudella, samalla omaa mielikuvistus ruokaohjelmaani juontaen. Samalla tavalla, kuin ennen tätä kaikkea.

Itkuvirsi

Keskenmenosta on nyt kaksi viikkoa ja puoli päivää. Se ei edelleenkään ole ohi.
Sairaalassa päädyttiin alunperin siihen, että kohdun annetaan tyhjentyä luonnonmukaisesti mutta äskeisessä  tarkastuksessa kohtu todettiin niin araksi, että on syytä epäillä jäänteiden aiheuttamaa kohtutulehdusta. Tämä taas aiheutti sen, että sain kohduntyhjennyslääkkeet joiden vaikutuksen alkamista tässä odottelen sydän kurkussa. Lisäksi mukaan lähti antibioottikuuri.

Keskenmenon jälkeinen viikko oli helvettiä. Kohtu supisteli jatkuvasti ja olin kaikin puolin hajalla fyysisesti. Viimeviikko oli helpompi, mutta nyt saan aloittaa koko paskan alusta. Tästä syystä nyt kirjoitankin. Älkää koskaan suostuko jäämään odottamaan kohdun luonnonmukaista tyhjentymistä, vaan ottakaa ne pillerit! Kipua tulee hetkeksi enemmän jos tulee, mutta se on sillä siisti ainakin suurimmassa osassa tapauksia.

Henkinen puoli on vielä täysin käsittelemättä. Toki olen itkenyt ja pidätellyt ja kärsinyt monen päivän migreeneistä, mutta en ole vielä edes ajatellut asiaa kunnolla ja oikeasti. Lähinnä olen yrittänyt uskotella itselleni olevani paranemassa sitkeästä flunssasta.
Huomenna menen juttelemaan psykologin kanssa, jonne sain ajan työterveyden kautta. Olen edelleen ihan lukossa, ja viikonloppuna tein virheen juodessani itseni humalaan. En muista koskaan käyneeni niin alhaalla ja pimeässä kuin minne ajatuksissani perjantaina lopulta ajauduin. Kroppakaan ei toimi niinkuin ennen, vaan alkoholi nousee päähän heti. Läksy opittu.
Ehkä vielä jonakin päivänä olen taas minä, enkä synkkä pilvi täynnä synkkiä ajatuksia joka vetää muutkin mukanaan negatiivisuuteensa. Ehkä..

Loppu.

Tämä tarina päättyy tähän.
Raskaus keskeytyi 13+2 ja kohtu tyhjeni itsekseen sairaalassa. Lääkitystä ei tarvittu.

Blogi ja sen kirjoittaja siirtyvät nyt tauolle, jonka pituutta ei tiedä. Kiitos kaikille myötäelämisestä.

12+4

Eilen löytyi akka taas eteisen lattialta sikiöasennosta kun kohtu päätti pistää pystyyn kunnon supistelukarnevaalin. Sairaalaan päästessä se oli jo rauhoittunut, joten tutkimuksen jälkeen (tilanne säilynyt muuttumattomana) eikun nokka kotia kohti. Ja eiköhän sama rumba alkanut n.10km ennen kotia. Onpa vaan hienoa roikkua kauhukahvassa kun oikein supistaa.

Toisaalta supistukset ovat hyvä juttu, koska lopputulos tästäkin oli iso hyytymä. Toisaalta ne pelottavat (ja sattuvat s**ta**sti) koska mukana saattaa tulla myös Hän.

Lääkäristä vielä senverran, että kohtu on hematooman ärsyttämänä kasvanut isommaksi kuin näillä viikoilla kuuluisi. En siis ole kuvitellut väittäessäni Makkoselle etten saa yhtäkään paria housuja kiinni. Lääkäri sanoi myös, että viikolla 16 on jo parempi tilanne kun vauva on isompi ja elimistö keskittyy Häneen enemmän kuin vuotamiseen. Tai jotain sinnepäin. Eli jos halutaan ajatella välipysäkkejä (ja minähän todellakin haluan!) niin nyt on viikko 8 ja viikolla 12 kaikki saattaa olla paremmin. Jos sinne asti päästään.

Kiitos vielä kaikille Teille jotka blogia luette ja jaksatte kommentoida! Tiedän, ettei tämä varmasti ole nyt se rattoisin ja kevyin lukunautinto. t.Rva.M 

Verta ja itsesääliä

Tiistaina illalla alkoivat krampit. Ensin hiukan miedompana, mutta kuitenkin siten että joka kerta noustessani ylös kramppi pakotti minut kumaraan. Sain kuitenkin jotenkin nukahdettua. Aamulla krampit lähtivät ihan käsistä. Koko alakerta kramppasi, tuntui kuin väliliha olisi ruuvinvääntimessä. Krampit kestivät kau-an, eikä kävely onnistunut.

Koska verta ei tullut, ja kramppi oli peräsuoli/emätin akselilla eikä niinkään alavatsassa sain käskyn mennä terveyskeskukseen. En muuten mennyt.
Vatsani oli aivan kivikova ja ehdin jo epäillä umpisuolta kunnes noin kello kahdeksalta tulvaportti viimein aukesi ja verta alkoi tulemaan. Paljon.

En päässyt omin voimin autosta ylös joten Makkonen haki apua ja minut kärrättiin pyörätuolissa polille. Krampit olivat jotain käsittämätöntä ja olen sentään kaksi sikiötä "synnyttänyt" vessanpönttöön. Kipu oli viedä tajun eikä esim. pissaamisesta voinut edes haaveilla. Tässä vaiheessa kipu oli levinnyt myös molempiin munasarjoihin.

Pääsin aika nopeasti lääkärin tutkittavaksi. Ulrassa näkyi elävä alkio (11+5), mutta myös massiivista vuotoa sekä n.7cm halkaisijaltaan oleva hematooma. Mikään ei kuitenkaan selittänyt krappaavaa alakertaani. Minut kärrättiin takaisin tarkkailuun ja sain kipulääkitystä. Pikkuhiljaa seuraavien tuntien aikana (ja saatuani vielä toisen hevossatsin kipulääkettä) krampit alkoivat helpottaa.

"Onko sinulla kuumetta?" Kysyi hoitaja ja vastasin kieltävästi. Mittari korvaan ja sim-sa-la-bim 38,2C. Ei ehkä tunnu paljolta, mutta miettikää mikä määrä panadolia yms. tuossa vaiheessa oli jo alla?
Siinä ei kauan ihmetelty kun olin jo ostastolla ja antibioottitippa lauloi.
Aamulla minut tutki uudelleen kolmen erikoislääkärin armeija. Tuomio oli tyly. Istukka vuotaa alapäästä ja hematooma on kohdun kaulan edessä. Lääkärin sanoin "Joko tämä menee kesken tänään, tai huomenna tai vasta esim. kolmen kuukauden päästä...".

Oikeastaan ainoa valo vitun pitkässä tunnelissa on se pikkuinen mahdollisuus jossa kohtu kestää tulehtumatta sellaisille viikoille, että vauva on elinkelpoinen.

Nyt olen kotona, ja kivut kramppien jälkeen ovat aika hurjat. Kuin minut olisi hakattu sisältäpäin. Olen aivan loppu.
Tätä en ymmärrä! Jos tilanne on toivoton, miksei minulle suositella raskauden keskeytystä? Nyt käytännössä makaan paikallani lamaantuneena ja odotan koska maailmani murtuu? Teen hidasta kuolemaa.

Olen nähnyt ihan tarpeeksi verta eliniäksi, ja kokenut varmasti enemmän kipua viimeisen kolmen viikon sisään kuin moni kokee koskaan. Koska tämä loppuu? Joko saan luovuttaa?

10+5

Eilen uskaltauduin lopultakin soittamaan neuvolaan, jossa kovasti ihmeteltiin miksen ollut ottanut jo aikaisemmin yhteyttä. Vastaukseni "koska tämä on mennyt jo neljästi kesken" tukahdutti utelun, mutta ajan sain heti tälle aamulle seitsemäksi.

Minä neuvolassa. Ihan absurdia.
Sain ajat viikolle 22 saakka. Enemmän kuin absurdia.
Meidän vauvan sydänäänet löytyivät ptkän hakemisen jälkeen dobblerilla. Tapahtuuko tämä jollekin muulle?

Itse en kokenut, että ainakaan ensikäynti olisi mitenkään suuntautunut "tavallisille pareille". Hoitaja osasi hyvin ottaa tilanteemme huomioon ja sivuutti osan asioista pelkällä "no tämä on teille tuttua" toteamuksella.

Nyt hammaslääkärin (hui! jaiks! iik!) kautta mökille viettämään pitkää viikonloppua. Sama kai se on missä makoilen, ja siellä ainakin sielu lepää. Hyvää viikonloppua kaikille!

Tum-Tu-Tum-Tu-Tum

Sanoi 10+4 viikkoisen pikkuveijarin sydän äsken NP-ultrassa. 169 kertaa minuutissa itseasiassa. Voin kertoa, että itku tuli ja tuhisin menemään koko tarkastuksen ajan. Pikkuruinen virtsarakon alku, pikkiriikkinen mahalaukku ja selkeät nenäluut. Itse niskapoimu oli lääkärin sanojen mukaan olemattoman pieni, eli 0.4mm. Veriseulaan emme lähde.

Istukka oli siirtynyt takaseinämälle ja oli hienosti koko matkalta kiinni. Hematooma oli pienentynyt myös ja oli nyt 2cm x 2.2cm. Mikäli vuoto rauhoittuu, tämä saattaa jopa onnistua!

Niin ja kaiffari vastasi kooltaan (41.1mm) viikkoja 11+0, mikä sekin oli lääkärin mukaan hyvä merkki.

Nyt pitäisi jaksaa taas kaksi viikkoa odotella seuraavaa riskiraskaus kontrollia. Ongelmaa tuskin on, mikäli vuotoja ei tule, mutta jos tulee niin apua. Ne saavat meikäläisen aina ihan hysteerikseksi.

Tyhmä! Tyhmä! Tyhmä!

Makkonen on myös kipeä ja kärsii korkeasta (yöllä yli 39) kuumeilusta sekä nielurisatulehduksesta johon Hän syö antibiootteja. Kaksi sairastavaa, puolikuntoista temperamenttia samassa talossa tekee meistä melko räjähdysherkkiä ja kiukuttelu on jokapäiväistä.

Tänään aamulla kuitenkin riita maailman typerimmästä asiasta (kortisonin turvottaman kroppani peittämiseen kelpaavien kesähousujen kaivaminen lappeelta) lähti täysin lapasesta ja viskoin vaatteita pitkin seiniä. Ja onnistuin repäisemään taas jonkin paikan auki koska alkanut vuoto oli aikamoista.

(Herkät jättäkää lukeminen tähän!)
Verta valui siis taas lorisemalla ja tilanteen kruunasi vaalea klöntti joka hulahti pönttöön.
 "Meidän vauva on tuolla pöntössä!" kiljuin (koska kukaan ei voi väittää etten hallitsisi draamaa) ja itkin hysteerisesti samalla kun vaadin Makkosta noutamaan kioskilta lapsenmurhaajavaimolleen tupakkia. Makkonen kieltäytyi ja pakotti hysteerikon vaaka-asentoon.

Nyt taas maataan, ja vuodetaan valtoimenaan. Ja kirotaan sisäisesti omaa uskomatonta typeryyttä. Lopetan sanomalla tyhjentävästi voi perkele. Koska siltä nyt piruvie tuntuu.

Tietoisku

Mikäli tarvetta tiedonhakuun joskus nousee esiin olen makoillessani huomannut, että suomenkieliset haut "alas kiinnittyneen istukan" tai "eteisistukan" -kohdalla päätyvät oikeastaan pelkästään erilaisiin ketjuihin joissa vertaillaan keskenmenoviikkoja.

Sensijaan jos laittaa hakuun "low lying placenta" tai "placenta praveia" löytää useitakin englanninkielisiä sivustoja ja artikkeleita joissa tilanne selitetään ihan ihmisten kielellä ja ilman kapuloita.

Voinnista senverran, että vuoto on rauhoittunut vaikkakin kohtu edelleen varsinkin öisin nippailee kipeästikin. Nyt pelottaa eniten jaksaako pahoinpidelty istukka ylläpitää raskautta ja vieläkö siellä ensi keskiviikkona on pulssi.

9+3

Taas on käyty tarkastuksessa. Lääkäri yritti aluksi katsoa sykettä mahan päältä, mutta pikkukaveri ei vielä näkynyt joten tehtiin pikainen alaultra. Pikainen siksi, ettei ultraus ärsyttäisi paikkoja enää enempää.

Kyydissä ollaan edelleen, ja kädetkin heilahtelivat. Mitään mittoja ei tälläkertaa otettu, vaan kurkistettiin sykkeen varmistamiseksi. Verta näkyi edelleen suuria määriä, eikä allekirjoittanutta ainakaan lohduttanut lause "tällaisissa tapauksissa myös keskiraskauden keskenmenon riski kasvaa huomattavasti." Ihanaa, saan siis pelätä herkeämättä vielä 7kk (toivottavasti).

Ensi keskiviikkona meillä on aika uudelle erikoislääkärille ja samalla tehdään NP ultra. Sairausloma jatkuu ainakin seuraavat kaksi viikkoa, mutta mikäli uutta vuotoa ei tule saan viikonloppuna jo varovasti liikkua. Liikkua on tässä tapauksessa hyvin väljä käsite joka tarkoittaa lähinnä istuvaa asentoa.

8+6

Terveisiä sairaalasta.
Kävin eilen vähän makoilemassa välillä sielä, kun klinikalle en päässyt ja kivut olivat sitäluokaa, että oletin istukan roikkuvan jo puoliksi ulkona.
Lääkäri epäili tulehdusta, ja uhkaili raskaudenkeskeytyksellä. Vaarassa on kuulemma sekä kohtu, että henki jos pääsee tulehtumaan. Ihmettelin vain mielessäni miksi ihmiselle voidaan antaa uusi sydän, mutta 5cmx5cm hematooman ihmaiseminen alapäästä on täysin mahdoton tehtävä. Eikä ilmeisesti antibiooteistakaan ole kuultu? Henki pois vaan.

No, onneksi arvot olivat ok eikä massiivisten kipujen syy koskaan selvinnyt.
Kaveri liikahteli ultrassa jo hiukkasen, mutta edelleen koska alkio on pienempi kuin hematooma on riskinä että ulostautuvat saman aikaan.

Nyt alkaa sitten rv9, ja jostain luin (Internetin pitäsi olla kielletty raskauden aikana sanoo Makkonen), että se on kaikkein vaarallisin viikko koska niin moni sisäelimistä kehittyy viikolla 9. Mitään "virallista" artikkelia en aiheesta tosin löytänyt. Onko tässä perää?

Jatkamme makaamista ja pelkäämistä. Siitä huolimatta oikein hyvää viikonloppua kaikille!

Nobody said it was easy..

Jopa lääkäriltä alkaa loppumaan usko.
Salamatkustaja on edelleen kyydissä, mutta istukka on ihan suoraan kohdunsuun edessä ja aiheuttaa jatkuvaa vuotoa. Lisäksi on 5cm x 5cm verenpurkauma, joka aiheuttaa isoimman vaaran. Mikäli purkauma kasvaa enää yhtään, se lisää painetta kohtuun ja  tuo salamatkustajan tullessaan ulos.

Lääkäri teki nyt päätöksen lopettaa Klexane hoidon ensi keskiviikkoon saakka. Tämä taas tuo uuden riskin alkiolle hyytymien (tulppien) muodossa.

Lääkäriä lainaten. Jos tämä raskaus jatkuu, pitää minun henkisesti valmistautua viettämään pitkiä aikoja sairaalassa odotuksen edetessä.

Nyt ei auta kuin maata paikallaan ja toivoa parasta. Kaikki liikkuminen on kielletty jotta vuoto saataisiin kuriin.

Ps. Sain lääkettä kipuun. En edelleenkään tunne olevani enää raskaana, johtuneeko veren määrästä ja kivuista, en tiedä.

4am

Kello on 04:06 aamulla.
Vuoto lähti käsistä sunnutai iltana. Ensin poistui tuo aikaisemmin mainitsemani hyytymä, mutta samalla aukesivat tulvaportit ja sen jälkeen en ole lakannut vuotamasta.
Äsken heräsin, kun verta oli taas joka paikassa.

Siirsin jo eilen lääkärin torstailta täksi aamuksi. Tiedän jo tuomion, koska en enää "tunne vauvaa". Tunnen vain alaselkäkivun, ja hirvittävät poltot alavatsassa joita viimeviikolla ei ollut. Myös verta on enemmän.

Lepoilua

On tää aika tuskaista. Mielessä pyörii kokoajan ahdistavia ajatuksia siitä mitä tapahtuu jos veri pääseekin kohtuun. Lisäksi sain jostain aikaiseksi järkyttävän flunssan eikä ilma kulje kumpaakaan suuntaan. Pysy tässä nyt paikallaan kun tekisi mieli tehdä ihan mitä tahansa että saisi ajatukset hetkeksi muualle.

Abortus imminens. Uhkaava keskenmeno.
Näin lukee sairaslomatodistuksessa. Tuleeko mieleen ainoatakaan tapausta jossa km olisi jäänyt asteelle uhkaava? Ei minullekaan.

Helmen sanoin: Kyllä taas riittää draamaa.

Hyvästi, osa II

Ihan näin alkuun haluan sanoa, että ihan älyttömän ISO KIITOS Teille jokaiselle lämpimistä ajatuksista, viesteistä ja tekstareista. Ne merkitsevät ihan tajuttoman paljon!

Nyt voin sanoa, että olen hämilläni ja isosti myös häpeissäni.
Käytiin ultrassa aamulla ja uskomatonta kyllä, kaveri oli vielä kyydissä.

Istukka on alhaalla, ja on ilmeisesti rikkonut jonkun pienen valtimosuonen josta johtui tuo ämpärillinen verta työpaikan pöntössä. Klexanen vuoksi hyytyminen on hidasta josta johtuen vuoto jatkui yölläkin. Veri ei kuitenkaan ole päässyt alkion lähelle/ruskuaispussiin, mikä oli uskomaton uutinen.
Kohdunkaulassa näkyi ultrassa suuri hyytymä, joka oletettavasti myös jossain vaiheessa poistuu eli lisää suolenpätkiä odotettavissa. Nyt ollaan lepopakossa, eli liikkuminen sallittu välillä sänky/sohva - > vessa. Koko ensiviikko saikkua.

Vielä en uskalla hengittää, mutta itkemisen sentään jo lopetin.

t.Pandakarhun näköinen Rva.M & Sitkeä sissi 7+6

Ps. Makkonen ilmoitti, että sekä rouva että mahdollinen lapsi muuttavat pikimiten hamsteripalloon jotta hänen ei tarvitse enää kokea eilisen laisia sydänpysähdyksiä. Lue: Hysteerinen puhelu työpaikalta josta erotti lähinnä hysteeristä itkua ja räkäistä kähinää.

Hyvästi

Kesken meni. 7+5.
Työpaikan vessassa tietenkin, alkaa muoduostua klassikoksi.

Ei ole muuta sanottavaa nyt. Jatkan huutoitkemistä.

Pieni kansalainen

Kyydissä ollaan edelleen, ja pumppukin löi vahvasti. Seuraavan kerran ensi maanantaina käydään katsomassa onko kaikki vieläkin hyvin.
Viikolle 10 (jos sinne asti päästään) on varattuna aika spesialistille joka ottaa niskapoimu-ultran ja verikokeet.

Viisi viikkoa täyspiinaa on vielä toivottavasti edessä ennen 6kk puolipiinaa. Vielä ei olla edes "enkoissa".
Aika matelee.

t. Rva.M + Hajuherne 7+1

Perkele -päivä

Katsottiin eilen Love and other drugs, ja molemmat miettivät hiljaa mikä onni on, ettei Makkosen MS ole oireillut. Aamulla Herra M:n herätessä jalat eivät meinanneet kantaa ja käsi oli täysin tunnoton. Spastisuus ja oireet iskivät ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009.

Ja minä tasan tarkkaan koputin puuta illalla!

Herra yläkerran herra taas palautti maanpinnalle. "Älkää onnellisiksi ruvetko, muistakaa pelko!".

Huomenna on ultra. Jotenkin on tunne, että tämä ei taas hyvää tiedä.

Pieni sykkivä piste

Kävin tänään lääkärissä. En kestänyt pidempään, myönnän.
Kun rintojen arkuus heikkeni ja alavatsan kipuilu koveni päätin, että nyt on mentävä.

Ultrassa näkyi pieni sykkivä piste. Sydän.

Olen nähnyt sellaisen jo kahdesti aikaisemminkin. Ensimmäisellä kerralla sikiö kuoli kohtuun viikolla 9 tai 10. Keskenmeno ilman veripisaraakaan.

Toisella kerralla syke oli heikko ja lääkäri komensi ostamaan foolihappoa (asuimme ulkomailla). Päästyäni takaisin töihin lääkäristä kohtu tyhjeni työpaikan vessaan.

Olen siis kokenut keskenmenot siten, että pelkään sekä verta, että se puutetta.
Tänään pukiessani housujani takaisin jalkaani hymyilin. Sulkiessani lääkärin oven takanani olin jälleen paniikissa.

t. Rva.M & Hän, 6+2

Hissukseen

Terveisiä aurinkoisesta Pietarista! Matka muutti hiukan muotoaan näiden yllätysuutisten myötä, kun shampanja jäi pulloonsa ja mäti kalaan, mutta ihana ja rentouttava reissu kaiken kaikkiaan.

Mahdollisesta masuasukista ei ole uutisia. Menopäivänä kärsin kamalasta päänsärystä joka kaatoi sänkyyn jo ennen yhdeksää. En usko, että se on ainakaan hyvä merkki mutta elättelen toivoa, että se olisi johtunut sama päivänä alkaneesta Estradot-, ja Kortison-, ja Luge -kuurista. 

Oireita on edelleen, joskin edellä mainitsemani hevoskuurit ovat niitä jonkin verran hillinneet. Pystyn mm.jopa kävelemään portaat pitelemättä rinnoistani kiinni.

Toisaalta koska olen täysin neuroottinen sekin tietty pelottaa. Jospa se meinaa, että kesken on mennyt vaikkei olekaan tullut ulos!?

Kyllä Teistä moni on tässä veneessä istunut ja tietää mistä puhun.

Taustaa vielä senverran, että lääkäri epäili hedelmöittymisen tapahtuneen juuri ennenkuin aloitin e-pillerit eikä se siksi näkynyt silloin r-testissä. Epäili jopa, että osittain saattaa olla e-pillereiden ansiota, että raskaus pääsi alkamaan koska e-pillerit sisältävät tarvittavia hormoneja raskauden ylläpitämiseen.

Luultavasti isoin vaikutus on kuitenkin ollut Klexanella. Nyt sitten vain odotellaan. Perjantaina selviää onko siellä oikeasti joku, vai pelkkä pussi. Ja jos vaihteohto a, ollaanko siellä vielä hengissä.

Pelottaa helvetisti. Mitä sitä valehtelemaan.

Oho

"Rintani ovat olleet aivan järisyttävän kipeät viime kuukaudet. Samallatavalla kuin raskauksieni aikana."


Makaan tuolissa haarat levälläni ja höpötön jotain Makkoselle. Lause jää kesken kun lääkäri keskeyttää ja toteaa. "Sä olet raskaana".
"Täh?!" Sanon.
"Ai mitä?" Sanoo Makkonen joka jatkoi juttuaan eikä tainnut ihan kuulla..
"Kyllä, täällä on kaunis ruskuaispussi. Viikoiltaan varmaan jotain 5+.."


Verikoe vahvisti diagnoosin, ja perjantaina (13 päivä.. jaiks) on seuraava ultra jossa selviää mitä siellä kohdussa sitten oikeastaan on jos mitään..
Jänniä nämä nykypäivän e-pillerit? ;)

Myydään rinnat

Tämä on ollut yllättävän hankalaa. Jopa hankalampaa, kuin yksikään "oikea" hoito joissa olen itseäni piikitellyt. Klexane piikit ovat järkyttäviä! Koko alavatsani on täynnä mustelmia ja reikiä enkä meinaa enää löytää tilaa uusille pistoksille. Jostain syystä itse piikki on hurjasti paksumpi, kuin hormonipiikit ovat olleet.

Rintani ovat olleet aivan järisyttävän kipeät viime kuukaudet. Samallatavalla kuin raskauksieni aikana. Kävellessäni portaita joudun tukemaan niitä käsilläni! Muuten kipu on ihan järkyttävä. Myöskään nukkuminen ei näiden lollojen (kuppikoko tällähetkellä F) kanssa meinaa onnistua sillä herään joka kerta kun käännän kylkeä mikäli rinta osuu patjaan (tai peittoon, tai yökkäriin, tai...)

Miten e-pillerit voivat aiheuttaa tällaista?

Aloitin synarekla sumutteen perjantaina ja kuten arvata saattaa tilanne ei todellakaan helpottunut. Sumutehan kiihdyttää hormonituotantoa ennen sen hillitsemistä joten oireet ja turvotus vain pahenivat.

Huomenna lääkäriin ja ultraan. Pitäkää peukkuja, että kaikki on sillä mallilla notta eikun siirtoon vaan!

Odottelua ja lääkehuuruja

Aloitin tänään e-pillerit. Mikä on hiukkasen hämmentävää, mutta ilmeisesti tarkoituksena on saada oma hormonitoiminta pakettiin ja kokonaan pois päiväjärjestyksestä. Sikäli mikäli sellaista enää edes lainkaan on.

Lisäksi joudun pistämään joka päivä Klexane pistoksen, estääkseni veritulpat. Pistoshoito jatkuu koko mahdollisen raskauden ajan. 15 päivän päästä aloitan nenäsumutteen, ja seuraava kontrolli on toukokuun alussa.

Katsotaan ja ihmetellään, miten sekaisin tälläkertaa mennään.

Rakkaus on rikkaille

Ainakin tällainen Äidinrakkaus jota meikäläinen tavoittelee.
Karkeasti laskettuna, kun tää homma on ohi ollaan pistetty palttiarallaa 10 000€ menemään. Ja se on ainoastaan tähän viimeisimpään yritykseen.

Jos laskisin yhteen jokaisen lääkärikäynnin, ultran, lääkkeen, hoidon, postimerkin ja bensalitran jotka lapsettomuuteen on viimeisen 8v aikana uponnut joutuisin varmaan oksentamaan. Siis en laske. Mutta arvata osaan minäkin :(

Pahoittelen negatiivisia aaltojani. Koiperhonen vaan lensi tänään tyhjästä lompakosta ja aiheutti tämänkertaisen tuskan. Jos tämä yritys nyt onnistuu, se on varmasti joka ikisen pennosen arvoinen kertaa sata. Pelottaa vain hemmetisti kun historiadata ei kauhiasti kannusta.

Sitten itse asiaan; Vuoto alkoi lopulta, ja seuraava kierto varmistetaan e-pillereillä. Jos luovuttajan kanssa käy tuuri (eli soluja tulee), siirtoon päästään toivottavasti Toukokuun lopussa. Peukut ja varpaat pystyssä ja ristissä.
Lähinnä siitä että soluja tulee, aikataululla ei ole mitään väliä. Voisin mennä siirtoon vaikka Jouluaattona keskellä yötä jos se siitä on kiinni.

Missä missä se Väinö on?

Voitte hengittää, Väinö ei ole kateissa. Vuoto on.
Edellinen alkoi 10.2, nyt ei (tietenkään) ota alkaakseen ja koko Toukokuun hoito on vaarassa.
Tissit on kipeät, naama kukkii, raskaustesti näytti negaa, mutta tippaakaan punaista ei heru eikä lirise.

Lääkärireissu edessä 17pv jos ei siihen mennessä ala veri virrata. Brutaalia, mutta sais nyt perkele alkaa ettei mene taas kiville tämäkin vene.

Puhelu

Tänään tuli puhelu. Meille on löytynyt luovuttaja ja hoidot tapahtuvat näillänäkymin Toukokuussa.
Jännittää. Mitä jos kaikki menee taas päin persettä?
Kestänkö minä?
Kestääkö Makkonen?

Laihis on yhtä perhanaa sekin. Olen kaksi viikkoa kituuttanut 1210 kalorin voimalla, ja lihonnut 600g.
Sen siitä saa kun käy kesken dieetin juhlimassa synttäreitä. Voi turhautuneisuus ja ärripurrius.

Koska tämä koko homma on mennyt tähän pisteeseen, että kaikki aiheeseen (lapsettomuus, hoidot, hormonit..) liittyvä on saanut negatiivisen sävyn? Valoa ja toivoa on tosi vaikea kaivaa esiin.

Psykopaatti

No nyt on (taas) käyty Psykologilla juttelemassa.
Ihan suoraan sanottuna alkaa olemaan jo naurettavaa kuinka monta kertaa meidänkin elämää on nyt pöllytetty eri ihmisten kanssa. Meinaako ne todella, että ei nyt olla ihan varmoja halutaanko lähteä kokeilemaan luovutetuilla munasoluilla kun vasta 3kk sitten vastaaotettiin luovutettu alkio?

Ärsyttää!

Alkaa olemaan rahastuksen maku koko hommassa.

Vuoden vanhempi

Perjantaina tuli täyteen 29 vuotta.
Eilen kävin ystävien kanssa syömässä. Ensimmäistä kertaa vietin syntymäpäiviäni ja join yksin. (Vaikkakin vain lasin viiniä) Kukaan muu ei ottanut alkoholia.
Yksi oli raskaana, ja muilla lapset mukana.

Olo kotona oli aika raskas. Olen onnellinen, koska minulla on ihania ystäviä jotka tulevat juhlimaan vanhenemistani. Olen myös surullinen, koska näen edessäni lukemattoman määrän syntymäpäiviä joissa olen ainoa joka juo viiniä ja jonka lapset eivät ole mukana.

Kriisiäkin on ilmassa. Mutta myös positiivista sellaista. Käyn laittamassa paperimaisiin kuoppaisiin kynsiini rakennekynnet (takaisin), ja kampaajallekin pitäisi varata aika. Perjantaina lähden siskon kanssa ostosmatkalle Tukholmaan.

Mutta se isoin kriisi on tässä.
Sanoin itseni irti.

Jossain vaiheessa tunne siitä, että olen totaalisen väärässä paikassa alkoi olemaan jo tukahduttava. Pahimpina aamuina voin jopa fyysisesti pahoin tietäessäni joutuvani lähtemään töihin.
Tiedän monen monen ihmisen ajattelevan minun olevan hullu. Alle kolmekymmentä, johtoryhmän jäsen kovasssa nosteessa olevassa IT yrityksessä ja minä hyppään ulos karusellista.

Mutta sydän sanoi sen olevan oikea päätös.