perjantai 2. syyskuuta 2011

Hullu

Viimeinen psykologikäynti, ja sain epikriisini. Diagnoosina viimeisen käynnin jälkeen paperinipussa seisoo "vähintään keskivaikea masennus".

Tänään sain idean järjestellä kaikki lapsettomuuteen liittyvät paperini kansioon. Mistä moinen typerä idea, en todellakaan tiedä. Toisaalta, nyt en ainakaan enää ihmettele, miksi moinen tuomio. Enemmänkin pohdin miten helvetissä olen onnistunut olemaan tappamatta itseäni näin monta vuotta?

Yhdeksän vuotta lapsettomuushoitoja. Välissä avioero, muutto ulkomaille, kaatuneet adoptiohaaveet ja nykyisen mieheni diagnoosi. Kansiossa on papereita 6cm paksuudella, ja kuusi välilehtä. Se on minun elämäni, aikuisikäni tähän päivään.

Olenko elänyt ollenkaan, vai olenko ollut vain lapseton? Eikö elämässä ole enää sisältöä ilman lapsettomuushoitoja. Joku harrastaa neulontaa, tämä harrastaa epikriisejä. Kuuden sentin paksuudelta.

4 kommenttia:

  1. Täytyy todeta että aika hiljaiseksi vetää... Tie jonka olet joutunut tähän saakka kulkemaan :(

    Mä olen kirjoittanut tähän jo vaikka mitä, mutta aina pyyhin pois. En mä nyt vaan oikeesti osaa sanoa sulle yhtään mitään järkevää :(

    *halaa oikein lujasti*

    VastaaPoista
  2. Voi ei.. Toisaalta voi ajatella, että nyt voi toipuminen alkaa. Paljon voimia sinulle! Mielellämme luemme täältä tuntojasi, jos päätät niitä kirjoittaa.

    -Anni

    VastaaPoista
  3. Ethän loukkaannu, mut mua alkoi naurattaa tuo sun epikriisien harrastaminen, koska itsekin taidan harrastaa niitä ;) Ethän ethän, koska vain hyvää sulle toivon?!? Hauskasti vaan sanottu :)

    Yhdeksän vuotta on kyllä hurjan pitkä aika olemalla pelkästään lapseton. Ihanaa kun jaksat kirjoittaa. Välillä itsekin mietin onko lapsen odottamisessa mitään muuta kun odottamista, jollain tavalla odotan koko ajan vaikka tekisin muuta. Olisi kiva kun voisi vaan painaa nappia ja sulkea ajatuksissaan lapsettomuuden.

    Olet ajatuksissani! Jaksamista!

    VastaaPoista
  4. En tietenkään loukkaannu, kyllä tämä kaikki ironian määrä naurattaa itseäänkin aina niinä päivinä kun nauraa jaksan. Kiitos kun jaksatte edelleen kommentoida!

    VastaaPoista