keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Klinikkakuulumisia

Kävin tänään klinikalla ensimmäistä kertaa sitten...
Kaikki oli sinänsä kunnossa, että estrogen lääkitys oli tehonnut ja limakalvo hyvä. Kohtu oli puhdas ja aristamaton. Lisäksi hiukan vetäytyneissä munasarjoissa oli yhteensä viisi rakkulaa. Sain reseptin keltarauhashormonille, ja samalla estrogeenin määrää lasketaan "ylläpitotasolle".

Nyt alkaa mietintäaika. Mitä seuraavaksi? Lääkäri pyysi miettimään haluammeko kokeilla vielä omien solujen kanssa, vai siirtyä suoraan lahjasolupuolelle. Itselleni riitti tieto siitä, ettei lääkärin mielestä ollut kuitenkaan aika vielä heittää kirvestä kokonaan kaivoon ja kantta päälle.

Juuri nyt emme kuitenkaan päätä mitään. Nyt on aika parannella kolhujen kulutamaa parisuhdetta, ja surullista sielua. Nyt nautitaan syksystä ja käperrytään punaviinilasin kanssa sohvan nurkkaan katselemaan pimeneviä iltoja.

Päätösten aika on myöhemmin, sitten kun sydän sanoo meidän olevan taas valmiita.

4 kommenttia:

  1. Toihan on hienoa että lääkärinkin mielestä toivoa on! Nautinnollista syksyä ja toivon että kun olette valmiita päätöksiin, onni löytyy teille vihdoinkin!

    VastaaPoista
  2. Ei kirvestä kaivoon. Paljon voimia. Hyvän asian takia kannattaa jatkaa!

    VastaaPoista
  3. Nauttikaa nyt toisistanne ja pitäkää huolta hyvinvoinnistanne.

    Elämä on kuin harakalla tervatulla katolla; joko nokka tai pyrstö tarttuu tervaan. 10 vuotta odotimme lasta ja sitten kun saimme adoptiolapset, kuoli mies. Siinä minä sitten ihmettelin, että mites tässä näin kävi ja olisin voinut nauttia niistä kymmenestä vuodesta murehtimisen sijaan.

    VastaaPoista
  4. Löysin blogiisi kiertoteitä ja oli pakko lukea iso osa postauksista. Taipaleesi on pitkä ja kivikkoinen, eikä siihen mitkään sanat tuo lohdutusta. Onneksi kuitenkin lääkäri uskoo mahdollisuuksiinne ja niin toivon minäkin. Levätkää ja nauttikaa pienistä suurista asioista toisissanne!

    VastaaPoista