torstai 11. helmikuuta 2010

Riks Raks Poks

Jotenkin hyvin ei hauskalla tavalla huvittavaa lueskella internetin ihmeellisestä maailmasta muiden kokemuksia Menopurista ja Divinasta. En ole löytänyt vielä ainoatakaan kirjoitusta jossa joku olisi mennyt niistä yhtä sekaisin kuin minä.
Jännittävintä kuitenkin lienee se, että Divina joka on kuitenkin ihan perus hormonikorvaushoito tuntui aluksi aiheuttavan pahempia oireiluja kuin Menopur. Huom! Aluksi.

Nyt on menossa piikittelypäivä 8, ja Pulliainen on ihan seinillä.
Joka ikinen, pikkiriikkinen asia ärsyttää ihan suunnattoman paljon. Olen rauhaton, ärtyisä ja yliherkkä kiusankappale. Tänä aamuna meinasin saada romahduksen koska jokainen vaatekappale kaapissani tuntui ihan käsittämättömän epämukavalta. Jos olisi mahdollista riipiä itsensä luurankotasolle, olisin sen tehnyt koska tuntui etten mahdu omaan ruhooni. Meinasin myöhästyä töistä kun neulepaita numero neljä tuntui haluavan ahdistaa minut hengiltä.

Silti huomasin suihkussa miettiväni kannattaisiko sittenkin kokeilla vielä yhden kerran keväämmällä jos nyt ei onnistu. Taidan kaivata reissua pehmeään pyöreään huoneeseen.

1 kommentti:

  1. Hurja mitä oireiluja sulle tulee noista hormooneista!! Sulla oireilee yläpää ja mulla alapää, siis piikeistä :).

    Kestääkö sulla tuo vaihe piikityksen loppuun asti vai helpottaako jossain vaiheessa?
    Voimia joka tapauksessa loppuhoitoon!!

    Kyllä mäkin muistan, että pohdin jokaisen mönkään menneen hoidon jälkeen, että "jospa vielä kuitenkin yritetään". Nyt alkaa olla niin loppuliset tuomiot käsillä, että ei tee edes enää mieli pohtia...

    Mus ja Pus.

    -Helmi

    VastaaPoista