Ikävä kenkien kopinan kaikua talojen seinistä kun kävelee läpi öisen kaupungin bussipysäkille. Ikävä ihmis vilinää, auringon paiteessa tulipunaiseksi muuttuvia tiilitaloja, kukkivia magnolia puita, joen vihreää vettä.
Ikävä riippumattomuuden tunnetta, irallisuutta, elämän ennalta-araamattomuutta. Ikävä sitä kuinka jokainen päivä tuntui lomalta, ja jokainen viikonloppu oli täynnä elämää ja ihmisiä.
Vaikka kaikkeen tuohon välillä väsyi, ja varsinkin loppuaikoina tuli useinkin vietettyä viikonloppu kotona, rauhassa, en silti missään vaiheessa oikeasti kaivannut Suomeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti