maanantai 29. maaliskuuta 2010

Alias

Alias muuttui avioliiton myötä, mutta blogi pitäköön alkuperäisen nimensä.

PeLan kaavake istuu keittiön ruokapöydällä valmiiksi täytettynä.
Vielä se ei ole matkalla postiin. On liikaa ajateltavaa ja päätettävää ennen sitä.
Päätimme myös odottaa Makkosen magneettikuvauksen tuloksia. Kuvaus on ensikuussa.

Kaavakkeen myötä olen alkanut kyseenalaistamaan asioita.
Kenen käsissä on tuleva Äitiyteni? Kenellä on valta sanoa "Ei, sinä et ole hyvä ihminen" tai päättää että Makkosen sairaus on este adoptiolle. Kuka on tämä ihminen joka tulee pitelemään käsissään koko elämäämme, ja tulenko minä antamaan sen tapahtua?

Kyseenalaistaminen alkoi lomakkeen kysymyksestä "Miksi haluatte lapsen".
Mitä siihen voi vastata? Tai enemmänkin mikä vastaus on väärin? Tuskin kukaan kirjoittaa kaavakkeeseen tarvitsevansa apua koirien ulkoilutukseen tai roskien viemiseen.
Jos kysyt esikoistaan odottavalta pariskunnalta miksi he haluavat lapsen, mitä odotat heidän vastaavan?

1 kommentti:

  1. Mä jo ajattelin, että voisit muuttaa blogin nimen, Mikkosten innoittamana, muotoon
    "Me Makkoset" :).

    Mä olen jo etukäteen pohtinut tuota vaikeampaakin vaikeampaa kysymystä, enkä saa järkeiltyä omassa pikku päässäni järkevän kuuloista vastausta. Maailman vaikein kysymys ja vielä vaikeampi vastaus... Joten ymmärrän oikein hyvin pohdinnan siitä, kuka on oikeutettu kyseenalaistamaan kenenkään vanhemmuutta... Eihän tuo luontokaan sitä näytä tekevän...

    Mä voisin yrittää tulla visiteeraamaan sua vielä ennen kesäkuuta. Pääsisin ennen leikkausta hieman muihin maisemiin...

    Pus.

    VastaaPoista