sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Hissukseen

Terveisiä aurinkoisesta Pietarista! Matka muutti hiukan muotoaan näiden yllätysuutisten myötä, kun shampanja jäi pulloonsa ja mäti kalaan, mutta ihana ja rentouttava reissu kaiken kaikkiaan.

Mahdollisesta masuasukista ei ole uutisia. Menopäivänä kärsin kamalasta päänsärystä joka kaatoi sänkyyn jo ennen yhdeksää. En usko, että se on ainakaan hyvä merkki mutta elättelen toivoa, että se olisi johtunut sama päivänä alkaneesta Estradot-, ja Kortison-, ja Luge -kuurista. 

Oireita on edelleen, joskin edellä mainitsemani hevoskuurit ovat niitä jonkin verran hillinneet. Pystyn mm.jopa kävelemään portaat pitelemättä rinnoistani kiinni.
Toisaalta koska olen täysin neuroottinen sekin tietty pelottaa. Jospa se meinaa, että kesken on mennyt vaikkei olekaan tullut ulos!?

Kyllä Teistä moni on tässä veneessä istunut ja tietää mistä puhun.

Taustaa vielä senverran, että lääkäri epäili hedelmöittymisen tapahtuneen juuri ennenkuin aloitin e-pillerit eikä se siksi näkynyt silloin r-testissä. Epäili jopa, että osittain saattaa olla e-pillereiden ansiota, että raskaus pääsi alkamaan koska e-pillerit sisältävät tarvittavia hormoneja raskauden ylläpitämiseen.
Luultavasti isoin vaikutus on kuitenkin ollut Klexanella. Nyt sitten vain odotellaan. Perjantaina selviää onko siellä oikeasti joku, vai pelkkä pussi. Ja jos vaihteohto a, ollaanko siellä vielä hengissä.

Pelottaa helvetisti. Mitä sitä valehtelemaan.

5 kommenttia:

  1. Mä pidän ehdottomasti peukut pystyssä että elämää sieltä löytyisi! Ja että se olisi todella pitkäkestoista.

    Rankkoja aikoja sulla on edessä vielä varmasti pitkään tuon Pelon kanssa! Siihen kovasti jaksamista!

    VastaaPoista
  2. Voi kun voisin olla pitämässä teitä kädestä seuraavat päivät!

    Paniikki ja epätoivo vaihtelevat pienen riemun ja toivon kanssa. Tuttua, voi niin tuttua. Mutta haluan silti luoda valoa ja iloa tuleville päiville. Kunnes toisin todistetaan!! Muista se!!

    Pus.

    VastaaPoista
  3. Onko tämä siis luomuraskaus..ei tajua?? Vai miksi siirto ja e-pillerit? Sorry, olen varmaan taukki..onnea kuitenkin!-Sinde

    VastaaPoista
  4. "Luomu" sinänsä, että omilla soluilla onnistuttiin vahingossa raskautumaan alle kuukausi ennen lahjasolusiirtoa. En silti antaisi luomumerkkiä koska apuna oli melkoinen määrä lääkkeitä sekä napapiikit ;)

    VastaaPoista