Haavekuvia

Olen löytänyt itseni useamman kerran haaveilemasta asioista, joista en haluaisi haaveilla vielä moneen vuoteen. Olen pohtinut mitä laittaisin aamupalaksi lapselle. Olen googlannut hoito-ohjeita afrohiuksille. Olen repinyt lehdestä sivun, jossa on kuva tapetista jollaisen haluaisin lastenhuoneeseen.

Varmin tapa hajota lopullisesti, on tässä vaiheessa aloittaa haaveilu lapsiperheen arjesta.

Mutta miten lopettaa? Millä ajatuksilla korvaan ajatukset pikkuisesta yöpukuisesta ihmisenalusta unisena sohvalla katsomassa aamuohjelmia ja odottamassa kun Äiti kaivaa viilin jääkaapista ja voitelee leivän.

Odottavan aika on pitkä. Kaikki lomailevat ja minä haluaisin vain varmistuksen siitä, että paperimme ovat löytäneet perille. Ja tottakai ne ovat, Suomen posti on turhauttavan luotettava. Tulkaa siis jo lomalta ja lähettäkää minulle kirje. Nöyrästi pyytää Rouva Makkonen.


Ps. Liityimme Adoptioperheet ry:hyn, ja olen selannut kaikki paketin mukana saapuneet lehdet jo useamman kerran miettien tuleeko meidän lapsemme näyttämään joltakin lehdessä esiintyvien kuvien lapsista. Ehkäpä auttaisi, jos lopettaisin ainakin tämän harrastuksen tähän.

Risteyksen jälkeen

Blogin ulkoasu oli liian masentava, kun olo on kerrankin mukavan kevyt. Vaikka edessä on pitkä matka, on mukavaa kun päämäärä on selvillä ja yhteinen.



Lomalla näin monia adoptioperheitä.
Onko heitä aina ollut yhtä paljon, vai olenko vasta nyt alkanut kiinnittämään heihin enemmän huomiota?

Mieleeni jäivät pienet tummat kaksoset leikkimässä vedenrajassa rannalla. Tyttöjen hiukset oli letitetty kauniisti, mutta tästä huolimatta ilkikuriset ja itsepäiset kikkurat karkailivat leijumaan auringossa. Näky oli kesäinen ja kaunis.


Mukavaa kesänjatkoa kaikille! Itse myönnän jo ihan pikkuriikkisen odottavani pääsyä syksyiseen sienimetsään.

Toinen askel.. Haparoiva

Takana on ihana kolmen viikon loma täynnä aurinkoa, uimista ja matkailua.

Viimeisen lomapäivän kunniaksi perhelomake kaikkine liitteineen on viimeinkin tänään postitettu eteenpäin. Toinen askel kohti adoptioneuvontaa on nyt siis otettu.
Makkosen virallinen diagnoosi oli tullut yhdessä neurologin selvityksen kanssa sinä aikana kun olimme lomalla. Mukavan yllätyksen siivittämänä vietin siis itse osan viimeisestä lomapäivästäni lääkärissä, hakemassa T-lomakettani. Lisäksi vierailimme maistraatissa josta saimme virkatodistuksen, ja lopulta postissa josta lähetin tämän yhden elämäni tärkeimmistä kirjeistä.

Tästä se nyt alkaa, tämä matka.

Lopuksi haluan vielä sanoa:
Helmi, olit mielessä koko päivän. On niin uskomattoman epäreilua, ettei me saatukaan astua tälle(kin) polulle samaan aikaan. Olet mielettömän vahva ja huikean ihana ihminen, ja mä nostan sulle hattua. Sitä jossa on korvat ja joka on varattu sulle.

Kesä Esa

Miten onnellinen voikaan pieni ihminen olla nähdessään auringon?
Ja nyt en puhu siskonlapsista, vaan ihan itsestäni. Mieliala on kohonnut n.100%, enkä malttaisi pysyä töissä tuolillani kun kutkuttaisi vaan ravata ulkona ihmettelemässä tuota ihanaa oranssia möllykkää!

Makkonen sensijaan ei nauti yhtään, ja haaveilee muutosta Alaskaan..

Aloitin vasta myöskin terveyskuurin lenkkeilemällä tunnin joka ilta, ja syömällä kevyemmin. Tavoitteena on jouluun mennessä painaa 13kg vähemmän kuin nyt. Tässäkin on tosin oma lehmä ojassa, molemmat spontaanit raskaudet kun alkoivat siten, että olin hoikemmassa kunnossa. En kuitenkaan ota tästä stressiä, vaan kuureilen niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Lisästressi ei ole nyt se, mitä kaipaan.

Sitten Makkosesta.. Eli käynti neurolla antoi sen viimeisen naulan arkkuun. Toisinsanoen MS on nyt virallisesti diagnisoitu. Molemmat meistä osasi odottaa sitä, joten tuomio ei ollut maailmanloppu. Tavallaan se oli jopa positiivinen asia, koska Makkosen oli pakko myöntää itselleen, että joitain elämäntapamuutoksia on pian tehtävä.

Nyt olemme tutkineet Puolassa tehtäviä kaulavaltimoiden pallolaajennusleikkauksia, joiden vaikutuksesta MS tautiin on paljon positiivista näyttöä. Leikkauksia ei kuitenkaan (ainakaan toistaiseksi) tehdä muualla kuin Puolassa, jossa hinnat ovat korkeita ja jonot pitkiä.
Tekisi mieleni sanoa, että onneksi asialla ei ole kiirettä Makkosen hyvän kunnon vuoksi. Mutta ikävä kyllä, mitä aikaisemmin leikkaukseen menee, sen enemmän siitä on hyöytyä. Leikkaus ei esim. poista jo ilmaantuneita peruuttamattomia oireita, mutta voi sen sijaan estää niitä koskaan ilmestymästäkään.

Onko kenelläkään kokemusta ko. hoidosta? Kaikki kommentit otetaan vastaan, myös kritiikki :)

Toinen kuolemansynti

Vappu meni suoraan sanottuna perseelleen.

Sisääni on pesiytynyt syvälle ja tiukasti katkera ja kateellinen, turhautunut peikko joka ei osaa enää iloita muiden puolesta.

Läheiseni kertoi vappuna olevansa raskaana. Henkilön poistuttua paikalta purin turhautumisen, kiukun ja kateuden ulos voimalla josta yllätyin itsekin. Itkin, raivosin ja itkin lisää. Kun joku yritti puhua minulle järkeä, muutuin kokoajan vihaisemmaksi. Vielä seuraavanakin päivänä, humalatilan jo poistuttua, itku jatkui.. Vähitellen se muuttui itseinhoiseksi, välillä turhautuneeksi. En vain pystynyt lopettamaan.

Kuitenkin, olen hyvin onnellinen läheiseni puolesta, en missään nimessä toivo ettei hän olisi raskaana. Toivon ainoastaan että olisin itsekin.

En haluaisi tuntea näin, en haluaisi olla kateellinen, enkä katkera elämälle.

Aina välillä tekisi mieleni olla joku muu, joku joka ei kertaakaan elämässään ole joutunut miettimään lapsettomuutta. Haluaisin vaihtaa minuuteni.

Painajainen nimeltään POF

Kävin viimeinkin lääkärissä.
Lääkäri ihmetteli järkyttyneenä miten olen voinut olla lähes vuosikymmenen ilman seurantahoitoa, siis paikkaa jossa joku tietäisi tilanteeni. Sain lähetteen yliopistolliseen sairaalaan, mutta vasta elokuulle. Sairaalassa minulle tehdään mm. luustokartoitus, ja saan luultavasti lähetteen myös mammografiaan. Kaikesta tästä jää jälkeensä b-lomake, josta jo Helmi viimeviikonloppuna puhui. Sillä saan lopun elämääni ilmaiset korvauslääkkeet.

Onneksi lääkäri yksityisellä lähetteestä huolimatta, ja pyynnöstäni myös tutki minut, otti papan ja ultrasikin. Sain hormonikorvayshoito -reseptin, joka osoittautui heti seuraavaksi painajaikseksi.
Päänsärky alkoi ensimmäisestä pilleristä, eikä ole sen jälkeen loppunut. Se on jäytävää, puuduttavaa ja lannistavaa hormonipäänsärkyä, joka ei liikahdakaan särkylääkkeillä, ja joka kaataa sänkyyn muttei unella parane. Se pienen pieni helvetti. Sitä elän kunnes kroppani tottuu lääkkeisiin. Toivottavasti pian.

Makkonen kävi jälleen magneetissa, mutta saa tulokset vasta kahden viikon päästä.
Raukka on ollut hermoheikko jo muutama päivä ennen kuvausta. Molempien hermostuneisuus on johtanut typeriin riitoihin typeristä asioista, mutta on jo helpottanut kun saimme keskusteltua pelot poikki ja pinoon. Jos virallinen diagnoosi tulee, se tulee ja sen kanssa eletään. Päivä kerrallaan.

Nyt takaisin nukkumaan.. Kolmansille päiväunille tänään. Painajaisten maahan.

Pääsiäispupu toi tullessaan..

Lisää oireita.
Pääsiäinen meni mökkeillen vesisateessa ja jalkasäryistä kärsien.

Päätin piristää itseäni ja luoda blogille uuden, keväisemmän ulkomuodon.
Sain myös viimeinkin sukulaisille menevät hääkuvat kirjekuoriin ja matkaan. No ainakin melkein, sillä olen kadottanut postimerkit.
Katsotaan kauanko ne jumivat tuossa keittiön pöydällä ennenkuin muistan käydä ostamassa lisää.